torstai 6. marraskuuta 2014

Lukemisen ja kirjoittamisen syyt

Monta tekstiä lukiessani olen miettinyt, tätäkö varten minut on opetettu lukemaan. Monen kirjoitustehtävän edessä olen ihmetellyt, mitä varten juuri se.

Pentti Saarikoski sanoo sen näin:

          Heidät on opetettu lukemaan
          että he paremmin ymmärtäisivät määräyksiä
          ja heidät on opetettu kirjoittamaan
          että he osaisivat täyttää kaavakkeensa.


Tällaisten lauseiden takia Saarikoskea kannattaa lukea.

3 kommenttia:

  1. Olet valinnut ilahduttavan tutkimusaiheen. Pentti Saarikoski on koskettanut minua ensi kerran koulun äidinkielen tunnilla. Oppikirjassamme oli muutama hänen runoistaan, jotka olivat tietenkin jotain aivan muuta, kuin tutuksi tulleet loppusointuiset helkyttäät korusanat. Ihastuin. Kotona älysin kirjahyllyssämme useita hänen kirjoistaan ja jossain vaiheessa äitini kertoi hänen sukulaisuudestaan. hänen veljensä, Ismo muutti Haminaan ja tuli tutuksi muutaman yhteisesti pidetyn rippikoulun kautta ja hänen lapsensa leirien ja muiden juttujen kautta - nimitime itsemme varttiserkuiksi. Kun tieto Pentin kuolemasta kerrottiin Hesarissa, oli kesälima-aika. Luin lehteä autossamme, matkalla Lappeenrannan kodistamme matkalla Helsinkiin ja liikutuin kyyneliin asti. Ymmärsin, että merkittävä aika oli päättynyt. Olin seurannut PS: elämää lehdistön kautta ja lukenut kaikki käsiini saamat kirjat, jotka hän oli kirjoittanut ja kirjat, jotka hänestä on kirjoitettu, samoin kuin hänen sisarensa, Sirkka Garamin kirjoittamat. Ismo S. on kirjoittanut muistelmansa: Satamasta Satamaan, 2006, jossa hän kertoo elämänsä tarinaa. - Tällaisia ajatuksia tänään.

    VastaaPoista
  2. Minäkin muistan, että tieto Pentin kuolemasta pysäytti, vaikka silloin ei ollut aavistusta, että väleistämme tulisi näin läheiset.

    VastaaPoista