tiistai 31. toukokuuta 2016

Mopotytöt puomilla

Mopoilevia tyttöjä katsellessa tulee aina nostalginen olo.

Siinä ne mennä vaappuvat niin kuin olisivat puomilla.

Ei ole kauan siitä, kun niitä kastettiin valkoisessa mekossa.

maanantai 30. toukokuuta 2016

Jotain muuta käteen

Minä jo niin mieluusti laskisin nämä paperit käsistäni.

Ottaisin käteeni hyvän kirjan, virvelin tai nuotiopuun, jonka tuikkaisin tuleen.

perjantai 27. toukokuuta 2016

Voimaa tyhjästä

Kesällä olisin lähdössä purjehtimaan. Odotan sitä.

Olen ollut kerran purjeveneessä, ja se tuntui ihmeelliseltä. Vene tuntui loihtivan voimansa tyhjästä.

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Taudin jälkeen

Tässä pienen taudin jälkeen opettelen hiljaa kävelemään.

Kaikki on turhaa, ellei ole terveyttä.

Olen sen kyllä tiennyt. En tarvitse muistutuksia.

maanantai 23. toukokuuta 2016

Puoliammattilaisuuden uusi tulkinta

Shakin suomalainen suurmestari Jouni Yrjölä sanoi: "Olen tavallaan puoliammattilainen. Ellei minulla olisi shakkia ja sen tuomia ystäviä, olisin juonut puolet palkastani."

Voihan sen noinkin sanoa.

perjantai 20. toukokuuta 2016

Linnut laulavat rumia

Linnut laulavat kauniita, mutta taitavat enimmäkseen tarkoittaa rumia: "Nää on mun maita. Älä tule tänne."

torstai 19. toukokuuta 2016

Kaikilta piilossa

Juuri tätä kirjoittaessani yksikään maailman kuudesta miljardista ihmisestä ei tiedä, missä minä olen.

Kesämökillä vain, mutta on se silti outo ajatus.

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Plus miinus nolla

Tuoreimmassa Tekniikan maailmassa on ladottu päällekkäin kaksi juttua. Toisen otsikkona on "Robotit etsimään elämää avaruudesta" ja toisen "Miten Maa kätketään muukalaisilta."

Tätä jo voi sanoa plus miinus nollaksi.

tiistai 17. toukokuuta 2016

Viisaan ihmisen pahoinvointi

Saarikosken ansiosta olen tutustunut muutamiin kiinnostaviin ihmisiin. Yksi heistä on eläkkeelle jäävä Helsingin yliopiston yleisen kirjallisuustieteen professori Hannu K. Riikonen, jonka laaja yleissivistys ja kuiva huumori ovat tehneet vaikutuksen.

Tuntuu siltä, että vain ekonomiaa ymmärtävä insinööri-Suomi on tuhoamassa näiden ihmisten yllä pitämän elämän, vaikka juuri se pitää tämän maan asuinkelpoisena.

Tässä on yksi hänen tuoreen haastattelunsa miettimistä ansaitsevista ajatuksista: ”Olen tuskin koskaan voinut yhtä huonosti kuin silloin, kun piti arvioida työtovereiden suorituksia uutta palkkausjärjestelmää varten.”

perjantai 13. toukokuuta 2016

Sitkeä, seikkaperäinen puhelu

Junassa takanani istunut nainen puhui koko matkan Helsingistä Hämeenlinnaan raskaudestaan ja tulevasta synnytyksestään. Jutut olivat niin sanotusti seikkaperäisiä.

Minä hyppäsin junasta. Puhelu jatkui.

torstai 12. toukokuuta 2016

Valamossa seisoi heikkovoimainen mies

Elämänsä viimeisinä aikoina Saarikoski osallistui Valamon luostarin palveluksiin. Hän puhui niiden rauhoittavasta vaikutuksesta.

Ihmettelen vain, millä voimin hän jaksoi seistä, kuoleva mies.


keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Vakoiluromaanit ja Jumala

Kirjoitin kummallisen lauseen: "Agenttina voi olla myös Jumala."

Ehkä se tuntuu vähän ymmärrettävämmältä, kun tietää, ettei kyse ole vakoiluromaanista, vaan passiivilauseeseen piilotetusta tuntemattomasta tekijästä.

tiistai 10. toukokuuta 2016

Isävainaan DNA

Liiteriä tyhjennettäessä löysin vanhan letkun, jota isä joskus käytti lappona saadakseen polttoaineen siirtymään toisesta säiliöstä toiseen. Hän imi letkun täyteen ja syljeskeli sitten bensat suustaan pois.

Ajattelin, että tuota letkua ei voi heittää pois. Siinä voi olla isävainaan DNA:ta.

maanantai 9. toukokuuta 2016

Tärkeimmät opit ovat yksinkertaisia

Kun alkaa tulla virheitä, on väsynyt. Kun on väsynyt, pitää mennä nukkumaan. Näin yksinkertaista se on.

lauantai 7. toukokuuta 2016

Helppoa ajan säästöä

Laskujeni mukaan ovat menossa neljännet jääkiekon maailmanmestaruudet. On ollut naisten, kahdet junioreiden ja nyt aikuisten miesten. Pohjois-Amerikassa näitä ei lasketa MM-kisoiksi ollenkaan, joten heillä on ehkä menossa vielä viidennet.

Kyllästyttää, mutta sehän on hyvä vain. Tulee paljon aikaa tehdä jotain tärkeämpää.


torstai 5. toukokuuta 2016

Karjalan laulumaille

Kevään ensimmäisen kesäpäivän olen istunut Penan kanssa sisällä.

Mieleni tekisi jo sanoa: "Mitäpä lähtisit sinne Karjalan laulumaille. Eiköhän tämä ole nähty."

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Vähällä järjellä

Olen muokannut vanhan Ruotsin sanoja, jotka hän lausui pojalleen: "Oi voi, etpä tiedä kuinka vähällä järjellä väitöskirjoja kirjoitetaan."