perjantai 30. lokakuuta 2015

Vasta keväällä on menemisen mieli

Muuan tuttu on menossa Islantiin. Kerroin olleeni siellä. Sen päälle sanoin lauseen: "Islanti on kuu, jossa jokaisen ihmisen pitäisi käydä kerran elämässään."

Näin marraskuun alkaessa en kuitenkaan kaipaa mihinkään. Matkustelen niin usein Helsinkiin, että se riittää tai on liikaakin. Olen kotona lämpimässä ja luen kirjojani. 

Sitten huhtikuulla tulee taas pakokauhu ja menemisen mieli.

torstai 29. lokakuuta 2015

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Tuuppimatta toisiaan

Päivän Saarikoski-sitaatti: "Voivatko typerät aikuiset, nuo heinää himoitsevat aasit koskaan seisoa ruokahinkalon äärellä tuuppimatta toisiaan?"

tiistai 27. lokakuuta 2015

Outoja tapahtuu

Tänään olen ihmetellyt ja ihaillut ikiaikaisen kaverini saavutusta ja siitä runsaasti iloinnut. Hänet valittiin yksimielisesti Hyvinkään kaupunginjohtajaksi. Hän ei ole ulkopuolelta tuleva supertähti, vaan on vakuuttanut pitkän linjan hyvällä työllä.

Hyvinkään valtuustossa on seuraavia ryhmittymiä aakkosjärjestyksessä mainiten: kd, kesk, kok, per, sdp, vas ja vihr. Lisäksi kahdella valtuutetulla on kummallakin oma ryhmänsä.

On näemmä mahdollista, että joku yhdistää heidät kaikki.

maanantai 26. lokakuuta 2015

Suuren syntisen elämä

Olen ajatellut Dostojevskia. Hänen viimeiseksi työkseen ja samalla merkittävimmäksi kirjakseen jäi Karamazovin veljekset. Sehän oli tarkoitettu vain alustavaksi johdannoksi varsinaiseen kirjaan, jonka nimi piti olla Suuren syntisen elämä.


sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Pitää palata

Saarikosken Pentti on pitänyt viikonloppuvapaata. Huomenna meidän on taas istuttava saman pöydän ääreen.

torstai 22. lokakuuta 2015

Hämmästyttäviä sivistyssanoja

Eniten ihmettelen niitä sivistyssanoja, joilla ei tunnu olevan muuta tarkoitusta kuin se, että ne selittävät toisia sivistyssanoja.

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Pimeä metsä ja askeleet

Tänään on vietetty Paluu tulevaisuuteen -päivää ja pohdittu sitä, kuinka hyvin tätä päivää koskevat ennustukset ovat toteutuneet.

Esimerkiksi sitä ei ole osattu aavistaa, että hiljaisessa, pimeässä metsässä kuuluneet askeleet ovat edelleenkin vaikuttavampia kuin mitkään elokuvatehosteeet.

maanantai 19. lokakuuta 2015

Unessa

On se pikkuisen kummallista nähdä unta ihmisestä, jonka siinä unessaankin tietää kuolleeksi.

perjantai 16. lokakuuta 2015

Paras ystävä ja hyvä ystävä

Tänään olen sopinut kirjoittavani viisitoista sivua Dostojevskista. Tämän parempaa ihmislapsi ei saa tehdäkseen. Ihan niin kuin pääsisi lounastamaan parhaan ystävänsä kanssa, jota ei ole nähnyt vähään aikaan.

Samanlainen tapaaminen on Hemingwayn kanssa. Hienoa seuraa on hänkin.

torstai 15. lokakuuta 2015

Englanti on saari

Katselen tilastoja. Englanti tykkää itsestään ja lähinnä itsestään. 

Se on silläkin tavoin saari, että siellä julkaistaan käännöskirjallisuutta vähemmän kuin muissa maissa.

tiistai 13. lokakuuta 2015

Antiikin kulttuurikilpailut

Kirjallisuuden Finlandia-palkinto, Maj Helin -pianokilpailu, Euroviisut... voiko kulttuurin alalla kilpailla?

En tiedä, mutta jo muinaiset kreikkalaiset järjestivät näytelmäkilpailuja.

perjantai 9. lokakuuta 2015

Järkiin palauttaminen

Antiikin Kreikassa oli käsite sophisterion. Sillä tarkoitettiin jonkinlaista järkiinpalauttamislaitosta.

Miten ollakaan tuli mieleen tämä yhteiskunnallinen elämämme.

torstai 8. lokakuuta 2015

Vanhat vedet

Olen uinut melkein kolme tuhatta vanhoissa vesissä.

Monet ideat tulevat kaukaa. Luulemme, että ne ovat uusia, mutta ne on keksitty jo.

tiistai 6. lokakuuta 2015

Tuula ykkönen

Saarikoskella oli kaksi Tuula-nimistä vaimoa. Saarikoski kutsui heitä Tuula ykköseksi ja Tuula kakkoseksi.

Nyt myös Tuula ykkönen on julkaissut kirjan, omaelämäkertansa. Lukaisin siitä Pentti Saarikoskeen liittyneet kohdat. Ei niistä paljon irronnut.

Oli kuitenkin se kiinnostava huomio, että Saarikoski ei ikinä ollut neljännellä luokalla, koska sekä kansa- että oppikoulussa hän hyppäsi neljännen luokan yli.

Ylioppilaaksi Saarikoski tuli 16-vuotiaana.

maanantai 5. lokakuuta 2015

Oidipus hukan teillä

Aamusella luin Sofokleen ikivanhan kertomuksen kuningas Oidipuksesta. Sain taas vahvistuksen sille käsitykselleni, että Sigmund Freud ei välittänyt teoksen alkuperäisistä pyrkimyksistä yhtään mitään, kun alkoi puhua oidipuskompleksista.

Freudin ajatuksiin liittyvä vihjaus on niin ohut, ettei se olisi oikeuttanut puhumaan oidipuskompleksista. Tämäkin on eräänlainen tekijänoikeusrikos: käsittää jokin teos aivan omalla tavallaan ja tehdä siitä sitten oman teoksensa osa.

perjantai 2. lokakuuta 2015

Muutakin pyryä kuin lunta

Saarikosken kanssa askaroiminen on vaikuttanut siihen, että välillä ajatukset kiertävät yhtä ja samaa. Usein tulee mieleen kysymys, mitähän Saarikoski tästä mahtoi kirjoittaa.

Tänään lähetin ison määrän postia. Muistelin Saarikosken sanoja: "Lähetin kutsukirjeitä että postissa pyrytti."

Kolme keisaria miinus yksi

Opin, että Caesar ei ollutkaan keisari, vaan tyranni. Vasta hänen seuraajansa oli keisari.

Franz Beckenbauerin keisariutta ei kumottu.