lauantai 30. tammikuuta 2016

Viinin huuruista havahtuva Jumala


Raamattua lukiessa pulpahtaa välillä esiin aivan merkillisiä ajatuksia, kielikuvia ja sanontoja. Joskus niiden äärellä on aivan ymmällään, mutta erinomaisesti ne muistuttavat siitä, että Jumalan maailmaa on paljon värikkäämpi kuin ikinä arvaamme. Siellä on infrapunaa ja ultraviolettia ja niitä värejä, joille emme ole keksineet edes nimeä.

Sopii ajatella vaikka tätä psalmia (78:65):

Mutta Herra havahtui, niin kuin nukkuja havahtuu, niin kuin soturi herää viinin huuruista.

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Kuulalaakerit kenkien alla

Tänään olen muistanut, miksi huhtikuu on aina niin sietämätöntä aikaa. Olen tuntenut kengänpohjieni alla nuo kivet, jotka pyörivät kuulalaakereina asfaltin päällä.

Kestää vähän yli kaksi kuukautta, kun ne ovat pahimmillaan.

Silloin ainoa hyväksyttävä sijainti on olla poissa.


maanantai 25. tammikuuta 2016

Mahdollisuus ammattiin

Jos isällä olisi ollut jättää perinnöksi ehjä kaivinkone, olisin ehkä saanut siitä itselleni ammatin.

lauantai 23. tammikuuta 2016

Uusia seuraajia ja kohderyhmiä

Uusin Twitter-tilini seuraaja on "suomalaisten perusoikeuksien mm. ilmaisu- ja sananvapauden säilyttämistä vaativa vapaussoturien tulenkantaja." Toinen on "Suomen Soturi", joka määrittelee itsensä valkoiseksi järjestöksi.

Yritän ajatella, että kohderyhmän laajeneminen on aina kannatettava asia.

torstai 21. tammikuuta 2016

Traktorin jäljet ja lasten jäljet

Tänään vertailin traktorin jälkiä ja kenkien jälkiä.

Traktori oli käynyt auraamassa luisteluradan. Mietin, tulisiko lumeen illan tullen merkkejä myös lasten kulkemisesta.

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Pojalle annettin nimi Aristoteles Onassis

Saarikosken Tiarnia-sarjan taustoja tonkiessa tuli esiin tämäkin tieto:

Vuonna 1906 kreikkalaiseen perheeseen syntyi poika, jolle vanhemmat antoivat nimen Aristoteles Sokrates Onassis. Ehkä he aikoivat hänestä filosofia.

Isona Aristoteles Sokrates oli laivanvarustaja, maailmankuulu liikemies.

Kun ensimmäinen avioliitto kariutui, A. S. Onassis horjui kahden naisen välillä. Toinen oli kuuluisa oopperalaulaja Maria Callas. Toinen oli Yhdysvaltain presidentin John F. Kennedyn leski Jacqueline Kennedy.

tiistai 19. tammikuuta 2016

Sikäli mikäli

Viimeaikojen urheilulähetyksiä seuratessani olen huvittanut itseäni sillä, kuinka monta kertaa niissä mainitaan sana "huikea". Se esiintyy kenties jopa taajemmin kuin "globaali" Tarja Halosen uudenvuodenpuheissa, joten melkoisista pitoisuuksista on kyse.

On niitä omiakin vaikeasti huomattavia hokemia. Eilen poistin tekstistäni järjestelmällisesti sikäli-sanoja. En boikotoi sitä aivan kokonaan, mutta säästin sen lauseisiin, joihin se oikeasti sopii.

maanantai 18. tammikuuta 2016

Yksiselitteinen kumoaa kolmiulotteisen

Selkeitä, yksiselitteisiä vastauksia voi antaa vain sillä ehdolla, että sulkee vähintään toisen silmänsä. Siinä samalla katoaa mahdollisuus kolmiulotteiseen näkemiseen.


torstai 14. tammikuuta 2016

Tasaisen vauhdin taulukko

Koko päivä on kulunut kahta tai kolmea sivua muokatessa. Tehtävän ei olisi pitänyt olla kovin vaikeaa.


Matematiikka on julmaa. Jos tämän päivän tuloksesta rakentaa tasaisen vauhdin taulukkoa, saan valmista joskus 2120-luvulla.

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Kuolleiden sotamiesten sojottavat saappaat

Ehdottomasti suurin sietämäni annos mitallista runoutta on Aaro Hellaakosken: "Tietä käyden tien on vanki. / Vapaa on vain umpihanki."

Kalevalamitta on poikkeus, mutta muuten olen samaa mieltä Saarikosken kanssa: "Loppusoinnut sojottavat kuin kuolleiden sotamiesten saappaat."

tiistai 12. tammikuuta 2016

Arktinen synkkyys

En ole ollut ikinä ainakaan oma-aloitteisella ulkomaanmatkalla marraskuun ja helmikuun välisenä aikana. 

Pidän tästä arktisesta synkkyydestä. Tämä on minun kotini.

maanantai 11. tammikuuta 2016

Pidin Bowiesta mutten järkyttynyt

Minussakin David Bowien kuolema herättää lämpimiä nuoruudenmuistoja. Siitä huolimatta on vaikea ymmärtää, että jotkut Bowien lähipiiriin kuulumattomat sanovat olevansa järkyttyneitä.

Kun 69-vuotias kuolee, kyseessä on varsin normaali asia. Ei se nyt niin yllättävää ole.

perjantai 8. tammikuuta 2016

Triplaus

Olisipa jokin kone tai ohjelmiston päivitys, joka triplaisi ihmisen tehot.

Tai: ehkä siinä kävisi huonosti.

torstai 7. tammikuuta 2016

Shakki ja go

Ylen uutissivuilla sanotaan, että japanilainen go-peli on vaikeampaa kuin shakki. Yhtä perustellusti voidaan sanoa, että shakki on vaikeampaa kuin go.

Tai voidaan sanoa, että golf on vielä vaikeampaa kuin ne molemmat. Vielä vaikeampaa on akvarellimaalaus, joka on taas kaikkein helpointa.

Väitöskirjan tekeminen on helpompaa puolestaan kuin shakki, mutta vaikeampaa kuin golf.

Kyllä tyhmästä päästä vertailuja löytyy.

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Joulukuuset ja naiset

Joulukuusi on vielä voimissaan, mutta huomenna se saa kyytiä. Ei pidä odottaa siihen että se on kuolemalla kuollut.

Valmistautuessani sen ulos raahaamiseen mietin, mitä olisi pitänyt sanoa sille miehelle, joka sanoi: "Nainen on kuin joulukuusi. Joka vuosi tuodaan sisään uusi."

On vaikea suosia tuollaista elämänasennetta, mutta hän tuskin kaipasi minun moitteitakaan.

Sanoja ei ollut edes Saarikoski. Hänen kirjoittamiaan on taas tämä: "Kun rouva ei ole mieluinen, vaihdan."

tiistai 5. tammikuuta 2016

Nuoret ja voitto

Nuorten voitonjuhlia on kiva katsella. Siitä on sopivasti kaikki ammattimaisuus poissa.




maanantai 4. tammikuuta 2016

Viimeistelemisen vaikeus

Viimeisteleminen on vaikeaa muuallakin kuin pallopeleissä.

Mitä vähemmän on virheitä, sitä hitaampaa on niiden korjaaminen. Niin kuin venettä tyhjentäisi. Loppuvaiheessa kauhaan saa enää liruja.

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Pienet piirit

Luin joulunaikaan Heidi Köngäksen romaanin Hertta. Pienet piirit olivat seitsemänkymmenen vuoden takaisilla kommunisteillakin.

Sama sääntö pätee koko maailmaan. Ei niin suurta paikkaa, ettei siellä olisi omia sisäpiirejä.