perjantai 27. helmikuuta 2015

Elämäni merkillisin lause

Tänään olen kirjoittanut elämäni merkillisimmän lauseen: "Jälkimmäisen lauseen prefiksillä rakennettu epäjumalan negaatio tarkoittaa väärennettyä epäjumalaa tai epäepäjumalaa tai ei-ei-Jumalaa."

torstai 26. helmikuuta 2015

Vanha radio ja Dostojevski

Mihin vertaisin Dostojevskin avaamisen?  Vaikkapa siihen että, kun avaa vanhan radion, sen kierrettävä taajuussäädin onkin heti oikealla aaltopituudella.

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Kuollut talo

Nyt alkoi Muistelmia kuolleesta talosta. Se ei ole minulle kaikkein tärkeintä Dostojevskia, mutta onhan se kirjan nimenäkin nyt jotain muuta kuin Stalinin lehmät.

tiistai 24. helmikuuta 2015

En tiedä mitä muut ajattelevat

Eilen kävelin Järvenpään kirjastosta alas järven rantaan syömään ja takaisin. Koko matkan oli reumaattinen vilu.

Siinä kävellessäni mietin, voisiko meksikolainen käärmejumala Quetzalcoatl olla Saarikosken käyttämässä erityistarkoituksessa Kristuksen kuva.

Ehkä joku toinenkin ajatteli ravintola Koronan edustalla samaa asiaa. Mistä minä tiedän.



lauantai 21. helmikuuta 2015

Tehtävä ateisteille

Ateisteille antaisin tehtävän: millainen olisi sinun mielestäsi se maailma, jossa Jumala olisi olemassa. Miten se eroaisi tästä nykyisestä?

perjantai 20. helmikuuta 2015

Huonompi tie voi olla parempi

Omistan tämän sveitsiläisen runoilijan Kurt Martin tekstin Pentti Saarikoskelle ja hänen kaltaisilleen:

           koskaan ei
           puuttunut ihmisiä 
           jotka yrittivät
           saada häntä
           paremmalle tielle 
           kenenkään
           ei tarvitse
           syyttää itseään

           mutta hän väisti 
           neuvojiaan ja pelastajiaan 
           tahallaan
           ja valitsi
           useimmiten
           huonommin tien –
           tai sen mitä me
           sanomme huonommaksi

           meille jää kysymys: 
           kenties
           se huonompi 
           tie oli hänelle
           parempi?



keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Eos

EOS on lyhennys sanoista "ei osaa sanoa".

Tänään keksin, että kreikkalaisessa tarustossa Eos on aamuruskon jumala.

Miten nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa? Eivät varmaan millään muulla tavoin kuin siten, että kumpikin on ollut minun päässäni tänä aamuna.


Joskus on mukava yhdistellä asioita, jotka eivät kuulu toisiinsa – pelkästään huvin vuoksi.

tiistai 17. helmikuuta 2015

Huijausyritys

Vieraskielisten kirjojen lukeminen on saanut minut näkemään elämäni ensimmäisen englanninkielisen unen.

Tai ei se varsinaisesti ollut englanninkielinen. Yritin vain solkottaa englantia.

Keskustelukumppanini käytti siinä sanaa, jota en tuntenut. Aamulla etsin sitä sanakirjasta. Siellä ei ollut.

Minua oli yritetty huijata.

maanantai 16. helmikuuta 2015

Sielu huutaa ja kroppa vaatii.

Dostojevskia on saatava. Sielu huutaa ja kroppa vaatii.

On lähdettävä hankintamatkalle.

Vuorossa on Muistelmia kuolleesta talosta.

perjantai 13. helmikuuta 2015

Karkeaa huumoria

Yksi Jumala on kuollut -teologian johtohahmo William Hamilton kuoli kolme vuotta sitten.

Toinen tärkeä hahmo oli vuonna 1927 syntynyt Thomas J. J. Altizer. Hän on tiettävästi elossa.

torstai 12. helmikuuta 2015

Ainahan voi syyttää muistia

Saarikoskella on oma tapansa tehdä savolainen ratkaisu ja siirtää vastuu lukijalle.

Kirjoittaessaan asiatekstiä hän ei välitä tarkistella yksityiskohtien pitävyyttä.

Hän lisää lauseeseensa sanan muistaakseni, ja sitten voi sanoa mitä tahansa; sillä kukapa ei joskus muistaisi väärin.

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Vastarinnan ääni

Helsingin Aleksanterinkadulla kiipesin viidennen kerroksen lounasravintolaan aterialle. Takaisin tullessa laskeuduin portaita pitkin kadulle.

Minut ohittaneessa hississä neljä ihmistä lauloi vanhaa virttä Totuuden henki.


Tuntui hienolta. Vastarinnan ja vaihtoehtoisen elämäntavan ääniä kuulee niin harvoin.

tiistai 10. helmikuuta 2015

Pitkät on reitit

Välillä ihmettelen teologioita. On lähdetty liikkeelle seemiläisistä kielistä ja siirretty sanoma hellenismin ajatteluvälinein indoeurooppalaisille kielille ja sieltä suomalais-ugrilaiselle kielelle. 

Aikaa on kulunut 2000 vuotta. 

Mitähän alkuperäisestä on jäänyt jäljelle?

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Logiikan taidot

Tänään ovat logiikan taidot olleet koetuksella. 

Oletetaan, että epäjumala on olemassa. Seuraako tästä, että myös jumala/Jumala on olemassa?

perjantai 6. helmikuuta 2015

torstai 5. helmikuuta 2015

Koneet ja metsä

Olin päättänyt, että jonkin pitkän Saarikoski-päivän jälkeen kävelen kotitiemme päähän, ylitän ison tien ja kiipeän mäkeä ylös. Sitten tutkin sitä metsää, jonka lähellä olen aina elänyt ja jossa en ole koskaan käynyt.

Koneet ehtivät ensin.

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Suomen kielen sanoissa on painoa

Kirjailija Bengt Pohjonen tuli mieleen, meänkielen taitaja.

Joskus hän sanoi televisiossa, että ruotsin Gud ei tunnu yhtään mitään, se vain putoaa huulilta, mutta suomen kielen Jumala sen sijaan on jotain.

Entäpä minä rakastan sinua. On se aivan toista kuin jokin vetelä ailavjuu.

tiistai 3. helmikuuta 2015

Lohdun tarpeessa

Taas on ollut yksi päivä, jonka jälkeen en voi sanoa sitäkään, että olisin ollut ymmärrykseni ylärajoilla. Olen joutunut ajattelemaan asioita, joita en ymmärrä, ja niistä olen yrittänyt kirjoittaa.

Kuka lohduttaisi?


Tänään lohduttaa ehkä akateemikko G.H. von Wright: "Ryhtyessäni nyt tekemään selkoa eräistä Wittgensteinin myöhemmän ajattelun piirteistä tunnen syvästi, että tehtävä on minulle ylivoimainen. Vaikka olen monta vuotta päivittäin askarrellut Filosofisiin tutkimuksiin sisältyvien ajatusten parissa, en vieläkään pysty niitä kaikkia täydelleen ymmärtämään ja hallitsemaan."

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

En oikein pidä kylteistä

Tämän päivän älyllinen suoritus oli eräälle Facebook-sivustolle kirjoittamani teksti. Julkaisen sen nyt tässäkin:

Seurakuntatalolla tai kirkolla oleva kyltti on aina viesti. Monesti ensimmäinen on: "Täällä on nauhoittava kameravalvonta." Tänään bongasin: "Pysäköinti sallittu seurakunnan erikoisluvalla." Riittääkö luvaksi Jeesus? Entä kirkollisvero? Jos ei niin, kuka niitä lupia antaa?

Tai jospa olisi myönteisiä kylttejä: Tuulikaapissa voit värjötellä kun bussi ei tule. Alaikäiset tervetulleita. Täällä kukaan ei kyttää. Kaikkea näkemääsi saat koskea. Meillä vaihdetaan parkkirahaa. Saa oleskella ilman asiaa.