maanantai 2. maaliskuuta 2015

Epäuskon puute

Elämän isoja nautintoja on, kun saa rakennetuksi lauseen, jossa on hyvä ajatus ja jonka päälle saa tehtyä hyvä muotoilun.

Minua on aina kiusannut se, että tietyissä piireissä epäuskoa arvostetaan enemmän kuin uskoa, vaikka fundamentalistisessa muodossaan ne ovat älyllisesti ajatellen toisiaan muistuttavia vaihtoehtoja.

Tällainen ajatus syntyi: ajoittain tunnen epäuskon puutetta.

3 kommenttia:

  1. Voisitko kertoa, keihin viittaat, kun kirjoitat, että "tietyissä piireissä epäuskoa arvostetaan enemmän kuin uskoa"?

    VastaaPoista
  2. Esimerkistä käy vaikkapa tutkimani Pentti Saarikoski. Nuori runoilija ei halunnut antaa vaikutelmaa, että usko olisi ollut yksi hänen runojensa vaikuttimista. Se voi olla kirjailijalle rasite, kun taas epäusko ei ikinä.

    Lainaan tässä tutkimustani:
    "Varsinkin varhaistuotannossaan hän pyrkii tietoisesti hävittämään jäljet, jotka loisivat vaikutelmaa uskonnollisesta kirjailijasta. Tätä jälkien peittelyä ja uskonnollisen aineksen pois siivoamista ei voi todistaa valmiiden tuotosten avulla, joten perusteluja on etsittävä biografisesta materiaalista. Pekka Tarkka kertoo Saarikosken elämäkerrassa näistä jälkien pyyhkimisistä. Yksi esimerkki on Toisissa runoissa. Tarkka kirjoittaa: ”Uskonnosta vieraantuessaan hän ei tahtonut julki, että Tähdet vierivät syliin -runon liikkeellepanija on ’Jumalan nyrkki’.” Tarkan mukaan runon ensimmäiset rivit ovat alkuaan kuuluneet: ”Jumalan nyrkki on kuin suuri puu, / ja hän heristää, ja”
    Peittelyn huomattavimpia esimerkkejä on ensimmäisen runokokoelman avaava Ulottuvaisuudet. Valmiissa runossa raamatulliset jäljet ovat hyvin tunnistettavissa, vaikka ei olisikaan perillä siitä Tarkan tallettamasta tiedosta, että luonnoksissa puhutaan ristiinnaulittujen jonoista. Viitteet ovat selvät: “Kädet työntyvät taivaan läpi, / maan läpi jalat. / Ranteita taivas, nilkkoja maa sahaa, / tyhjyys on yhtäläinen”. Kolmas uskonnollisista jäljistä siivottu merkittävä runo on niin ikään esikoiskokoelmassa oleva Kuun kasvot. Runo kertoo Kainista ja Aabelista."

    VastaaPoista
  3. Kirjailija Anu Kaipainen kertoi joskus 1970-luvulla, että häntä itse asiassa kiinnostaisi kirjoittaa uskonnollinen romaani. Silloisessa kulttuuri-ilmapiirissä sellaisen teoksen julkaiseminen olisi kuitenkin hänen mukaansa lähennellyt kirjallista itsemurhaa.

    VastaaPoista