Himmeä blogi vaikenee. Ehkä joskus tulee aika, että se on syytä nostaa eloon. Nyt sen aika on mennyt.
Arto Köykän blogi: "Himmeä pimenee" 29.8.2016
maanantai 29. elokuuta 2016
Ilman kummituksia
Olin yötä Ruotsin puolella eli länsipuolella Tornionjokea.
Illalla hotellin pitäjän sanoi, että yöpymispaikkani oli entinen pappila.
Aamulla hän kysyi, olinko nähnyt pappilassa kummituksia tai
edes pelännyt niitä.
Kyselin, miksi olisi pitänyt.
torstai 25. elokuuta 2016
Uusateismijuttuni valmistui
Kesällä lupasin palata uusateismiin, kun olen paremmin valmistautunut. Jos aihe kiinnostaa, perehtymisen voi aloittaa täältä. Siellä on myös linkki tutkielmaani.
keskiviikko 24. elokuuta 2016
Syvässä kumarassa
Olen aina tiennyt asioihin perehtyminen tuottavan tunteen
siitä, ettei tiedä juuri mitään. Tietääkseni jo Sokrates opetti tätä.
tiistai 23. elokuuta 2016
Kaikki linnut ovat kuukkeleita
Kaksikymmentä vuotta sitten istuin syyskuista sunnuntaiaamua
pudasjärveläisellä nuotiopaikalla ja ihmettelin lintua, joka uskalsi tulla
poikkeuksellisen lähelle, kahden tai kolmen metrin päähän.
Kotona katsoin lintukirjasta, että lintu oli kuukkeli.
Nyt pitelen pullasta kiinni, jotteivät varpuset söisi
pullaani, kun juon kaupunkiterassilla kahvia.
Kaikista linnuista on tullut kuukkeleita.
maanantai 22. elokuuta 2016
sunnuntai 21. elokuuta 2016
Miehityksen vuosipäivä
Tämän päivämäärän muistan joka vuosi. Tämä on erityinen
päivämäärä.
Luultavasti mikään yhteiskunnallinen tapahtuma ei ole
pysäyttänyt minua niin kuin vuoden 1968 Tšekkoslovakian miehitys. Olin vielä
lapsi, mutta nuoruus välkkyi jo mielessä.
Oli Prahan kevät ja toivo paremmasta. Elokuussa tulivat
panssarit. Toivo tukahtui. Valheilla seliteltiin.
torstai 18. elokuuta 2016
Suomalaisen ja virolaisen häpeä
Jotenkin on häpeällistä, kun suomalainen ja virolainen puhuvat keskenään englantia.
Ilokseni huomasin, että hyvin ymmärtää ainakin tuttuja asioita, kun kumpikin puhuu omaansa.
Ilokseni huomasin, että hyvin ymmärtää ainakin tuttuja asioita, kun kumpikin puhuu omaansa.
keskiviikko 17. elokuuta 2016
Virolaisten uni
Tartossa olen miettinyt Viron historiaa. Näyttää siltä, että virolaisilla ei ole neuvostomiehityksen ajasta mitään kerrottavaa. Se on vain paha uni.
Väkivallalla ei hurmata ihmisen sisintä.
Väkivallalla ei hurmata ihmisen sisintä.
maanantai 15. elokuuta 2016
Kutsu
Kuulin nimeäni kutsuttavan Tarton keskustassa.
Kyllähän se mukavalta tuntuu.
Arto Köykän blogi: Hitler katsomassa Mikki Hiiri -elokuvia 13.8.2916
Kyllähän se mukavalta tuntuu.
Arto Köykän blogi: Hitler katsomassa Mikki Hiiri -elokuvia 13.8.2916
lauantai 13. elokuuta 2016
Naisten kuulantyöntö
Naisten kuulantyöntökään ei ollut huono vaihtoehto.
perjantai 12. elokuuta 2016
Perseidit
Perseidit voisivat olla hyvä sisältö tulevalle yölle. Tähtiä ei ole maailmassa koskaan liikaa, ei myöskään toivomista.
torstai 11. elokuuta 2016
Kun yöllä ei saa unta
Vastasin kyselyyn, millaiset asia askarruttavat minua öisin, kun en saa unta.
Yleensä saan hyvin unta, mutta vastasin kuitenkin.
Mietin, milloin ryhtyisin lukemaan kahdeksannen kerran Karamazovin veljeksiä. Tai: kenet Barca voisi ostaa hyökkyskalustoonsa, kun niillä on jo Messi. Suarez ja Neymar? Olisiko huomenna sopiva päivä maalata liiteristä viimeinenkin seinä?

keskiviikko 10. elokuuta 2016
Tauon jälkeen
Pitkän pitkän tauon jälkeen olen päässyt kiinni vapaavalintaiseen fiktioon.
Modernilla espanjalaisella kirjallisuudella lähtee. Käsissäni on Antonio Muñoz Molinaa.
Modernilla espanjalaisella kirjallisuudella lähtee. Käsissäni on Antonio Muñoz Molinaa.
tiistai 9. elokuuta 2016
Sama rytmi
"Vapaus, veljeys ja tasa-arvo." "Isä, Poika ja Pyhä Henki." "Isä, poika ja Tekniikan maailma."
Eikös vain: kaikissa rytmi on sama.
Eikös vain: kaikissa rytmi on sama.
torstai 4. elokuuta 2016
Turkka oli osa paikallista kansallismaisemaa
Täällä Jouko Turkan kotisijoilla hänen kuolemansa tuntuu
koskettaneen yllättävän paljon. Syynä lienee se, että hän on ollut osa
pirkkalalaista kansallismaisemaa. Hänet on nähty juoksulenkillä ja ajamassa
polkupyörää.
Hänessä on myös jotain saarikoskimaista. Häntä on aikanaan
paheksuttu eikä hänen kaikkia töitään ole ymmärretty. Jälkeenpäin kuitenkin
hänen ehdottomuuttaan kunnioitetaan.
tiistai 2. elokuuta 2016
Poikkeuksellinen käytäntö
Olin matkalla, ja tarkoitukseni oli tehdä ateismia koskevia
merkintöjä. Kynä kuitenkin puuttui.
maanantai 1. elokuuta 2016
sunnuntai 31. heinäkuuta 2016
Kiitoksen sana
Tänään sanoin kauppiaalle kiitoksen sanan: "Palvelualttiutesi ei ole enää tästä maailmasta."
Tällaisiakin asioita tapahtuu.
Tällaisiakin asioita tapahtuu.
perjantai 29. heinäkuuta 2016
Kaupan kassalla
Kaupan kassalla totesin, ettei minulla ollutkaan niin paljon
rahaa, että olisin voinut maksaa kaikki ostokseni.
Takaani kuului ääni: "Minä voin maksaa."
Vanha tuttuhan se siinä.
keskiviikko 27. heinäkuuta 2016
Joku kestää aikaa
Tänään voisin kirjoittaa muutaman rivin Tertullianuksesta, joka kuoli vuonna 230.
Muutamien sanomiset vain kestävät aikaa.
Muutamien sanomiset vain kestävät aikaa.
perjantai 22. heinäkuuta 2016
Yksi haukkaus riitti
Ostin elämäni huonoimman sämpylän. Kävin katsomassa tiskiltä, mitä olin valinnut. Vahingossa olin ottanut gluteiinitonta.
Yhdellä haukkauksella oli syntynyt myötätunto kokonaista ihmisryhmää kohtaan.
Yhdellä haukkauksella oli syntynyt myötätunto kokonaista ihmisryhmää kohtaan.
keskiviikko 20. heinäkuuta 2016
ID/DS
Käytiin Mustalahden satamassa kahvilla ja ihailemassa
vanhoja autoja. Ehdoton suosikkini oli vuoden 1973-mallinen Citroën ID/DS, joka
on maailman kauneimpia sarjavalmisteisia henkilöautoja.
Yksi vanha tuttu käveli vastaan. Saatoin sanoa, että
Saarikosken ollessa telakalla minäkin voin kävellä satamassa muuten vain.
tiistai 19. heinäkuuta 2016
Ei voinut kuunnella
Tulipa tämäkin päivä. Radiosta tuli niin vastenmielistä tekstiä, että oli pakko kääntää kanavaa.
Juontaja kertoi siitä, kuinka joku jossain oli päättänyt tehdä ihmisnahasta...
Tämän enemmpää en voinut. En kuuntele tuollaisia, en millään, en sittenkään vaikka asia ankarasti tuomittaisiin.
Siinä vain menee minun rajani.

lauantai 16. heinäkuuta 2016
Weberin piste
Olen tullut kotiin yövyttyäni pari yötä hyvin lähellä
Weberin pistettä. Käsite tarkoittaa väestöllistä keskipistettä, johon
määritellyn alueen asukkaiden yhteenlaskettu etäisyys on lyhin.
torstai 14. heinäkuuta 2016
Ovatko joutsenet kauniita vai diivoja?
Mökkirantaan ui kaksi joutsenta. Ne ovat kauniita lintuja.
Minä pidän niistä.
tiistai 12. heinäkuuta 2016
Purjehdusreissulla opittua 3/3
Kävin Porvoossa, ja veneitä oli paljon.
lauantai 9. heinäkuuta 2016
Aivokäyrän ja nimmarin yhteys
Olen huomannut, että nimikirjoitukseni kaaret ovat vuosien varrella loiventuneet ja madaltuneet.
Sille käy kuin aivosähkökäyrälle. Lopulta on jäljellä yksi viiva ilman mutkia.
Sille käy kuin aivosähkökäyrälle. Lopulta on jäljellä yksi viiva ilman mutkia.
torstai 7. heinäkuuta 2016
Tilapäiset edut
Eilen vakuutuin jälleen siitä, että ei vain ihmissuhteissa yleensä vaan myös kaupallisessa suhteissa on viisainta rakentaa pitkää ja kestävää luottamusta. Tilapäisten etujen perässä kanssa ei paljon kannata juosta.
tiistai 5. heinäkuuta 2016
Purjehdusreissulla opittua 2/3
Siteeraan ulkomuistista Paavo Haavikkoa: "Myötätuuli,
myötätuuli. Eikö se vienyt myös foinikialaiset."
Taisi kuitenkin olla sivutuuli. Se kuljettaa paremmin.
sunnuntai 3. heinäkuuta 2016
lauantai 2. heinäkuuta 2016
torstai 30. kesäkuuta 2016
tiistai 28. kesäkuuta 2016
Uusateismin heikkous
Loppukesästä paneudun vielä neljään uusateismin pohjalta
kirjoitettuun kirjaan, johon suomalaiset vapaa-ajattelijat ovat viime vuosina
rakentaneet oman uskonsa.
torstai 23. kesäkuuta 2016
Islantilaiset
Joskus ymmärtää kaiken, vaikka ei ymmärrä sanaakaan.
Islantilainen jalkapalloselostaja oli täyttä huutoa elämän peruskokemuksen äärellä, kun Islanti selvisi jatkopeleihin viimeisen sekunnin maalilla.
Islantilainen jalkapalloselostaja oli täyttä huutoa elämän peruskokemuksen äärellä, kun Islanti selvisi jatkopeleihin viimeisen sekunnin maalilla.
keskiviikko 22. kesäkuuta 2016
Euroopan kapea reviiri
"Eurooppa on minun reviirini", kirjoitti
Saarikoski ja perusteli sitä, miksi hän ei juuri käynyt oman mantereensa
ulkopuolella.
tiistai 21. kesäkuuta 2016
Piste on suosikkini.
Tuoreiden lehtijuttujen mukaan nuoret karttavat viesteissään
pistettä, koska se tuntuu tylyltä. Tämä voi hyvinkin olla totta, ja se on
otettava huomioon heidän kanssaan kommunikoidessaan, pitääpä ajatuksesta tai
ei.
Minulle piste on välimerkeistä suosikkini. Se kertoo
täsmällisyydestä. Se ei huuda niin kuin "!". Se ei veny eikä vanu
niin kuin jokin hymiö.
maanantai 20. kesäkuuta 2016
sunnuntai 19. kesäkuuta 2016
Silppuriin mennyttä
Olen vienyt Saarikoski-monisteita roskiin ja vieläpä silppurin kautta.
Kirjat ovat kiivenneet lattialta siististi hyllyihin. Tiedän, että ne tulevat sieltä takaisin, mutta ne saavat olla vähän aikaa siellä.
Kirjat ovat kiivenneet lattialta siististi hyllyihin. Tiedän, että ne tulevat sieltä takaisin, mutta ne saavat olla vähän aikaa siellä.
perjantai 17. kesäkuuta 2016
Ukrainan suru
Ennen kisoja nähdyssä haastattelussa ukrainalaispelaaja sanoi joukkueen haluavan tuoda iloa vaikeuksissa olevalle kansalleen.
On vähän surullinen olo, kun joukkueella on jo kaksi tappiota.
On vähän surullinen olo, kun joukkueella on jo kaksi tappiota.
tiistai 14. kesäkuuta 2016
Hiljalleen
Jätettyäni väitöskirjan esitarkastukseen olen ensitöikseni istuutunut keinutuoliin.
Huomenna voisin jo vähän kiikkua.
Huomenna voisin jo vähän kiikkua.
perjantai 10. kesäkuuta 2016
Kisojen välissä
Toissa keväänä silloinen ohjaava professorini Simo Knuuttila
oli sitä mieltä, että minun olisi pitänyt aloittaa jo jalkapallon MM-kisojen
aikaan, mutta sanoin, että Saarikoski sai odottaa niiden yli.
Aina ei kannata uskoa viisaampiaan. Olin oikeassa.
Hyvin ehdin. Tavoitteena oli ajoittaa työ MM-kisojen ja
EM-kisojen väliin.
Hyvin ehdin. Jätin paperi tänään iltapäivällä ja ensimmäinen
peli on vasta illalla.
torstai 9. kesäkuuta 2016
Rastas
Kaunis lintu hyppelehti pihalla.
Ja minä riensin tiedostoihini tutkimaan, mikä se oli.
Räkättirastas.
Vai niin.
Ja minä riensin tiedostoihini tutkimaan, mikä se oli.
Räkättirastas.
Vai niin.
tiistai 7. kesäkuuta 2016
Saksasta iloa
Kun keväällä tultiin ylioppilaiksi, elokuussa lähdettiin
kaverin kanssa reilaamaan.
Saksa ei ollut koulussa suosikkiaineemme, mutta jostain
matkalta kuitenkin lähetettiin lukion saksan opettajalle postikortti:
"Täällä Euroopassa me hyvin tyytyväisiä olemme, kun meidän koulussa kolme
vuotta saksaa lukea täytyi."
maanantai 6. kesäkuuta 2016
Sai ottaa viisi naurista
Saarikoski sai minut ajattelemaan 1300-luvulta peräisin olevaa ruotsalaista maakuntalakia, jonka mukaan toisen naurismaalta sai ottaa tarpeeseensa enintään viisi naurista ilman, että rangaistiin teosta. Jos otti enemmän kuin viisi ja joutui kiinni itse teosta, tuli maksaa sakkoa yksi äyri.
Ehkä tulee ikävä
Nyt jo lasken päiviä, mitä ehdin Saarikoskeni kanssa tehdä.
Tuleekohan meillä toisiamme ikävä, kun jätämme toisemme?
Tuleekohan meillä toisiamme ikävä, kun jätämme toisemme?
torstai 2. kesäkuuta 2016
Hain kaupasta laitteen
Kesä menee ja Saarikoski pidättelee minua sisällä.
Käväisin kerran ulkona, hain kaupasta laitteen ja ostin
jäätelön.
Ehkä vielä joskus on tulossa jotain muutakin.
keskiviikko 1. kesäkuuta 2016
"Aina yleensä"
Eivät kaikki Saarikoskenkaan ilmaukset ole niin erinomaisia.
Eino Leino -kirjassa on yksi kelvottomimpia ilmauksia. Saarikoski kirjoittaa
"aina yleensä" ja kahdessa sanassa kumoaa itsensä, ei luo edes
paradoksia vaan puhuu pelkkää hölynpölyä.
tiistai 31. toukokuuta 2016
Mopotytöt puomilla
Mopoilevia tyttöjä katsellessa tulee aina nostalginen olo.
Siinä ne mennä vaappuvat niin kuin olisivat puomilla.
maanantai 30. toukokuuta 2016
Jotain muuta käteen
Minä jo niin mieluusti laskisin nämä paperit käsistäni.
perjantai 27. toukokuuta 2016
Voimaa tyhjästä
Kesällä olisin lähdössä purjehtimaan. Odotan sitä.
keskiviikko 25. toukokuuta 2016
Taudin jälkeen
Tässä pienen taudin jälkeen opettelen hiljaa kävelemään.
Kaikki on turhaa, ellei ole terveyttä.
Olen sen kyllä tiennyt. En tarvitse muistutuksia.
maanantai 23. toukokuuta 2016
Puoliammattilaisuuden uusi tulkinta
Shakin suomalainen suurmestari Jouni Yrjölä sanoi: "Olen tavallaan puoliammattilainen. Ellei minulla olisi shakkia ja sen
tuomia ystäviä, olisin juonut puolet palkastani."
perjantai 20. toukokuuta 2016
Linnut laulavat rumia
Linnut laulavat kauniita, mutta taitavat enimmäkseen tarkoittaa rumia: "Nää on mun maita. Älä tule tänne."
torstai 19. toukokuuta 2016
Kaikilta piilossa
Juuri tätä kirjoittaessani yksikään maailman kuudesta
miljardista ihmisestä ei tiedä, missä minä olen.
keskiviikko 18. toukokuuta 2016
Plus miinus nolla
Tuoreimmassa Tekniikan maailmassa on ladottu päällekkäin
kaksi juttua. Toisen otsikkona on "Robotit etsimään elämää
avaruudesta" ja toisen "Miten Maa kätketään muukalaisilta."
tiistai 17. toukokuuta 2016
Viisaan ihmisen pahoinvointi
Saarikosken ansiosta olen tutustunut muutamiin kiinnostaviin
ihmisiin. Yksi heistä on eläkkeelle jäävä Helsingin yliopiston yleisen
kirjallisuustieteen professori Hannu K. Riikonen, jonka laaja yleissivistys ja kuiva huumori ovat
tehneet vaikutuksen.
Tuntuu siltä, että vain ekonomiaa ymmärtävä insinööri-Suomi
on tuhoamassa näiden ihmisten yllä pitämän elämän, vaikka juuri se pitää tämän
maan asuinkelpoisena.
Tässä on yksi hänen tuoreen haastattelunsa miettimistä
ansaitsevista ajatuksista: ”Olen tuskin koskaan voinut yhtä huonosti kuin
silloin, kun piti arvioida työtovereiden suorituksia uutta palkkausjärjestelmää
varten.”
perjantai 13. toukokuuta 2016
Sitkeä, seikkaperäinen puhelu
Junassa takanani istunut nainen puhui koko matkan Helsingistä Hämeenlinnaan raskaudestaan ja tulevasta synnytyksestään. Jutut olivat niin sanotusti seikkaperäisiä.
Minä hyppäsin junasta. Puhelu jatkui.
Minä hyppäsin junasta. Puhelu jatkui.
torstai 12. toukokuuta 2016
Valamossa seisoi heikkovoimainen mies
Elämänsä viimeisinä aikoina Saarikoski osallistui Valamon luostarin palveluksiin. Hän puhui niiden rauhoittavasta vaikutuksesta.
Ihmettelen vain, millä voimin hän jaksoi seistä, kuoleva mies.
Ihmettelen vain, millä voimin hän jaksoi seistä, kuoleva mies.
keskiviikko 11. toukokuuta 2016
Vakoiluromaanit ja Jumala
Kirjoitin kummallisen lauseen: "Agenttina voi olla myös Jumala."
Ehkä se tuntuu vähän ymmärrettävämmältä, kun tietää, ettei kyse ole vakoiluromaanista, vaan passiivilauseeseen piilotetusta tuntemattomasta tekijästä.
Ehkä se tuntuu vähän ymmärrettävämmältä, kun tietää, ettei kyse ole vakoiluromaanista, vaan passiivilauseeseen piilotetusta tuntemattomasta tekijästä.
tiistai 10. toukokuuta 2016
Isävainaan DNA
Liiteriä tyhjennettäessä löysin vanhan letkun, jota isä
joskus käytti lappona saadakseen polttoaineen siirtymään toisesta säiliöstä
toiseen. Hän imi letkun täyteen ja syljeskeli sitten bensat suustaan pois.
Ajattelin, että tuota letkua ei voi heittää pois. Siinä voi
olla isävainaan DNA:ta.
maanantai 9. toukokuuta 2016
Tärkeimmät opit ovat yksinkertaisia
Kun alkaa tulla virheitä, on väsynyt. Kun on väsynyt, pitää mennä nukkumaan. Näin yksinkertaista se on.
lauantai 7. toukokuuta 2016
Helppoa ajan säästöä
Laskujeni mukaan ovat menossa neljännet jääkiekon
maailmanmestaruudet. On ollut naisten, kahdet junioreiden ja nyt aikuisten
miesten. Pohjois-Amerikassa näitä ei lasketa MM-kisoiksi ollenkaan, joten
heillä on ehkä menossa vielä viidennet.
torstai 5. toukokuuta 2016
Karjalan laulumaille
Kevään ensimmäisen kesäpäivän olen istunut Penan kanssa
sisällä.
keskiviikko 4. toukokuuta 2016
Vähällä järjellä
Olen muokannut vanhan Ruotsin sanoja, jotka hän lausui
pojalleen: "Oi voi, etpä tiedä kuinka vähällä järjellä väitöskirjoja kirjoitetaan."
tiistai 3. toukokuuta 2016
perjantai 29. huhtikuuta 2016
Oravat juoksevat peräkkäin
Oravat juoksevat peräkkäin puussa. Ne leikkivät tai ovat tosissaan. Niiden kasvojen ilmeet eivät kerro.
Olisiko tuo rakkautta? Olisiko tuo kevät?
Olisiko tuo rakkautta? Olisiko tuo kevät?
torstai 28. huhtikuuta 2016
Saarikosken Pena sai vähän vapaata
Annoin Saarikosken Penalle puoli päivää vapaata ja käskin hänen mennä toimittelemaan vähän omia asioitaan.
Sen sijaan tyhjentelin oman tehtävälistani kolmostason asioita, ei niitä kiireellisimpiä, mutta niitä jotka ovat pitkään kolisseet pussin pohjalla minua kiusaamassa.
Sen sijaan tyhjentelin oman tehtävälistani kolmostason asioita, ei niitä kiireellisimpiä, mutta niitä jotka ovat pitkään kolisseet pussin pohjalla minua kiusaamassa.
keskiviikko 27. huhtikuuta 2016
Aloittaisin sanalla "jalkapallo"
Ehkä joskus pääsen siihen, että voin puolustaa
väitöstilaisuudessa väitöskirjaani.
Tapahtuman aluksi väittelijä pitää lyhyen luennon, joka
liittyy hänen tutkimukseensa.
Lankesin urheiluun
Loppuillaksi lankesin urheiluun.
Ehdottomana futismiehenä minun on tunnustettava, että jääkiekko kiinnosti enemmän kuin Realin ja Cityn nyhjääminen.
Yksi poikkeus vahvistaa tuhat sääntöä.
Ehdottomana futismiehenä minun on tunnustettava, että jääkiekko kiinnosti enemmän kuin Realin ja Cityn nyhjääminen.
Yksi poikkeus vahvistaa tuhat sääntöä.
maanantai 25. huhtikuuta 2016
Kirjoituksia kellarista
Dostojevskin Kirjoituksia kellarista voisi olla ensimmäisiä kirjoja, joihin tartun, kun vapaudun Saarikoskestani.
Olen lukenut sen kahdesti, mutta jälkimmäisestä kerrasta on jo kolmikymmentäviisi suotta.
Se on liian pitkä aika.
Olen lukenut sen kahdesti, mutta jälkimmäisestä kerrasta on jo kolmikymmentäviisi suotta.
Se on liian pitkä aika.
torstai 21. huhtikuuta 2016
Etukäteen puhuminen
Kovasti kysellään siitä, milloin minulta tulee valmista. Olen sanonut, että tekojaan ei pidä mainostaa etukäteen.
Eikä niistä kannata paljon puhua jälkikäteenkään. Jos niillä on jotain merkitystä, ne kyllä puhuvat itsestään.
Eikä niistä kannata paljon puhua jälkikäteenkään. Jos niillä on jotain merkitystä, ne kyllä puhuvat itsestään.
keskiviikko 20. huhtikuuta 2016
maanantai 18. huhtikuuta 2016
Irlannin summa
Irlannin matkan summa:
Ystävällisiä ihmisiä. Laadukasta musiikkia. Ruokaa, joka maistui Englannin kanaalilta. Jalankulkijoita, joita punaiset valot eivät mitenkään estäneet. Hämmästyttävän vähän poliiseja.
Ystävällisiä ihmisiä. Laadukasta musiikkia. Ruokaa, joka maistui Englannin kanaalilta. Jalankulkijoita, joita punaiset valot eivät mitenkään estäneet. Hämmästyttävän vähän poliiseja.
perjantai 15. huhtikuuta 2016
Valloittavia korvamatoja
Andeilta kotiuduttuani en ole ollut yhtä sydämeen käyvän musiikin ympäröimänä kuin täällä Dublinissa. Sitä kuulee kaduilla ja baareissa. Tuntuu, että kaikki on hyvää.
Bonuksena on, että jostain selittämättömästä syystä heti tänne tultuani alkoi päässäni soida korvamatona U2:n I still haven't found what I'm looking for.
keskiviikko 13. huhtikuuta 2016
Anna Livia
Saarikoski antoi nuorimmalle tyttärelleen nimeksi Anna Livia Dublinia halkovan Liffey-virran mukaan.
Tuossa se Anna Livia virtailee kahden kaupunkipuoliskon väliin litistyneenä, kuin sauma joka on pullahtamassa sijoiltaan pois.
Tuossa se Anna Livia virtailee kahden kaupunkipuoliskon väliin litistyneenä, kuin sauma joka on pullahtamassa sijoiltaan pois.
tiistai 12. huhtikuuta 2016
Aikakoneessa
Ensimmäiset tunnit Dublinissa.
Liffey-joki on nähty. Yritän tässä opetella hupsua saarivaltioiden takaperoisuutta.
On kuin olisi mennyt aikakoneella kahdenkymmenen vuoden taakse.
Liffey-joki on nähty. Yritän tässä opetella hupsua saarivaltioiden takaperoisuutta.
On kuin olisi mennyt aikakoneella kahdenkymmenen vuoden taakse.
maanantai 11. huhtikuuta 2016
Kaksi mustaa raitaa
Tässä päivässä on kaksi mustaa raitaa. Ajattelen kahta Kesälahdella junan alle jäänyttä 15-vuotiasta tyttöä.
En totu näihin, en sittenkään vaikka ne olisivat vain uutisia toiselta puolelta Suomea.
En totu näihin, en sittenkään vaikka ne olisivat vain uutisia toiselta puolelta Suomea.
perjantai 8. huhtikuuta 2016
Vuorten rauha
Usein mieleeni tulee ajatus, että Saarikoski sanoi tuon asian näin.
Sanoi esimerkiksi näin: "Illan harmonia on kauhun tasapainoa minussa / mutta rauha on syvemmällä, vuorten rauha / ei ole minkään uhan alainen".
Sanoi esimerkiksi näin: "Illan harmonia on kauhun tasapainoa minussa / mutta rauha on syvemmällä, vuorten rauha / ei ole minkään uhan alainen".
torstai 7. huhtikuuta 2016
Takki auki
Ulkona kävellessä jaksan harvoin napittaa takkini nappeja.
keskiviikko 6. huhtikuuta 2016
Lyhyt huomautus jumalapuheesta
Emme me puhu Jumalasta. Me jokeltelemme.
On vaatinut aika paljon lukemista ja fundeerailua, jotta tämä pälkähti päähän.
On vaatinut aika paljon lukemista ja fundeerailua, jotta tämä pälkähti päähän.
maanantai 4. huhtikuuta 2016
Pullon suusta
Kummallisia lapsuudenmuistoja pulpahtelee esiin, niin kuin
sekin että oli hienoa päästä miesseurassa kaupoille. Sai limonadin. Vielä
tärkeämpää oli, että sai juoda pullon suusta.
perjantai 1. huhtikuuta 2016
Savusaunan lämmittäjä
Huhtikuun ensimmäinen päivä.
Jonain muuna päivänä työpaikkailmoitus savusaunan lämmittäjästä olisi voinut kiinnostaa vaikka kuinka paljon.
Jonain muuna päivänä työpaikkailmoitus savusaunan lämmittäjästä olisi voinut kiinnostaa vaikka kuinka paljon.
torstai 31. maaliskuuta 2016
Täältä tullaan elämä
Katselin 1970-luvun nuorison kulttielokuvan Täältä tullaan elämä. Sen suosiota kuvaa, että Järvenpäässä sen liput menivät aikaan mustaan pörssiin
Elokuva on kestänyt aikaa erinomaisesti. Jos elokuvan nuorille laittaisi kännykät käteen, kaikki olisi niin kuin nykyään.
Elokuva on kestänyt aikaa erinomaisesti. Jos elokuvan nuorille laittaisi kännykät käteen, kaikki olisi niin kuin nykyään.
keskiviikko 30. maaliskuuta 2016
Tyrmistys
Viikko sitten valitin kolunneeni neljän tunnin ajan kahta
laatikkoa löytämättä etsimääni.
tiistai 29. maaliskuuta 2016
Katri-Helenalta opittua
Katri-Helenalta opittua: "Ainoa keino hallita
julkisuutta on pitää suunsa kiinni."
Katri-Helena on muutenkin virkeä mummi.
Olen aina sympatiseerannut, vaikka musiikkia en ole
kuunnellut. Vasten auringonsiltaa on kuitenkin iskelmägenren
parhaita.
maanantai 28. maaliskuuta 2016
Keittiöjakkaran näkymät
Tänään sieppaamani herkkulause: "Kun keittiöjakkaralle kiipeää, ei voi olla huomaamatta mitä naapurissa tapahtuu."
lauantai 26. maaliskuuta 2016
Nuorallatanssija
Osaan ulkoa Ludwig Wittgensteinin ajatuksen: "Rehellinen uskonnollinen ajattelija on kuin nuorallatanssija. Jalkojen alla oleva pohja on kapein mahdollinen, mutta sillä voi kulkea."
Minun nuorani on viritetty kiirastorstain ja pääsiäisaamun väliin.
Minun nuorani on viritetty kiirastorstain ja pääsiäisaamun väliin.
perjantai 25. maaliskuuta 2016
Arvo Pärt
Kuuntelen radiosta Arvo Pärtin Miserereä.
Se on siltä Pärtin levyltä, jonka aikanani ostin Bostonista ja jonka kuultuani enin osa musiikista alkoi tuntua auton kojetaulun narinalta.
Se on siltä Pärtin levyltä, jonka aikanani ostin Bostonista ja jonka kuultuani enin osa musiikista alkoi tuntua auton kojetaulun narinalta.
keskiviikko 23. maaliskuuta 2016
Televisio kiinni
Mies ei tiennyt tietokilpailussa, kuka on kirjoittanut Seitsemän veljestä. Suljin television. Sellaista ohjelmaa meillä ei katsota.
Sain tyhjän tehdyksi
Eilinen päivä oli taas niitä päiviä.
Kolusin neljä tuntia kahta laatikkoa. Toisessa oli yksi pieni löytö, ja toisesta oli pakko tunnustaa, että etsimäni on jossain muualla.
Koetan lohduttautua sillä tavoin, että sain tyhjän tehdyksi.
Kolusin neljä tuntia kahta laatikkoa. Toisessa oli yksi pieni löytö, ja toisesta oli pakko tunnustaa, että etsimäni on jossain muualla.
Koetan lohduttautua sillä tavoin, että sain tyhjän tehdyksi.
maanantai 21. maaliskuuta 2016
Yksikätinen aplodeeraamassa
Eräät zenbuddhalaisuuden sanaleikit ja paradoksit rimmaavat hyvin kristinuskon kanssa.
Esimerkiksi tämä miellyttää minua: "Millainen ääni siitä tulee, kun yksikätinen lyö käsiään yhteen?"
Esimerkiksi tämä miellyttää minua: "Millainen ääni siitä tulee, kun yksikätinen lyö käsiään yhteen?"
lauantai 19. maaliskuuta 2016
perjantai 18. maaliskuuta 2016
Viisas mies kuoli
Facebook-kavereistani vanhin kuoli 80-vuotiaana, viisas mies.
Ikävähän tässä tulee.
Ikävähän tässä tulee.
keskiviikko 16. maaliskuuta 2016
Sukeltamisen hyvät puolet
Kahden vuoden sukelluksessa on ehdottomia hyvä puolia:
Ei tarvitse olla kahdessa tai peräti kolmessa paikassa yhtä aikaa. Ei joudu valitsemaan, lähteekö liian aikaisin vai tuleeko paikalle liian myöhään.
Kukaan ei tivaa eikä vaadi olemaan valmis.
Ei tarvitse osallistua mihinkään, mistä ei ole todellista apua.

maanantai 14. maaliskuuta 2016
Vaikuttavia nimiä
Franz
Beckenbauer, Martin Heidegger, Immanuel Kant, Karl-Heinz Rummenigge, Bastian
Schweinsteiger ja Ludwig Wittgenstein.
Nimet on mainittu aakkosjärjestyksessä. Kolme heistä on
filosofeja, kolme jalkapalloilijoita.
lauantai 12. maaliskuuta 2016
Isän valtakunta on kuin nainen
Johanneksen evankeliuminkin todistuksen mukaan Jeesus teki ja sanoi paljon sellaista, jota kukaan ei merkinnyt muistiin.
On perin vähän ikkunoita tähän tuntemattomaksi jääneeseen Jeesuksen.
Yksi ikkuna on apokryfinen Tuomaan evankeliumi, joka löydettiin Nag Hammadista vuonna 1945.
Tutkijat pitävät mahdollisena, että seuraavat sanat olisivat peräisin Jeesukselta: "Isän valtakunta on kuin nainen, joka kantoi täysinäistä jauhoruukkua päänsä päällä. Kun hän kulki tietä pitkin ja oli vielä matkan päässä kotoa, ruukun kädensija särkyi, ja jauhot valuivat hänen taakseen tielle. Nainen ei tiennyt sitä, sillä hän ei havainnut vahinkoa. Kun hän saapui kotiinsa ja laski ruukun maahan, hän huomasi sen tyhjäksi."

torstai 10. maaliskuuta 2016
Kirjoitusta kuudella sormella
Niin ikään Tiede-lehdestä on peräisin se tieto, että
kuudella sormella kirjoittaa yhtä hyvin kuin kymmenellä. En olekaan ikinä
ymmärtänyt, mitä hyötyä mahtaisi olla nimettömästä ja pikkusormesta.
Minä kirjoitan kahdella sormella. Niilläkin tulee tekstiä
nopeammin kuinpääni ehtii ajatella.
keskiviikko 9. maaliskuuta 2016
Miksi jää on liukasta?
Tuore Tiede-lehti tuli tänään. Saarikosken salaisuuksia
ihmettelevää rohkaisee tieto siitä, että edes fyysikot eivät osaa selittää
kaikkia oman alansa yksinkertaisia asioita.
tiistai 8. maaliskuuta 2016
Hampurilaismainosten informaatio
Kävin laatikolla, ja päivän ainoa posti oli
hampurilaismainos.
Paavo Haavikko sanoi tästä jotain. Hän sanoi jotain
sellaista, että mikään informaatio ei ole niiden puiden arvoista, jotka on
kaadettu informaation sisältämän paperin tuottamiseen.
Haavikko ei ole aina oikeassa, mutta tällä kertaa on.
perjantai 4. maaliskuuta 2016
Einsteinin kaava ei ole Einsteinin
Radiota kuuntelemalla oppii. Kuuluisa fysiikan kaava E=mc² ei olekaan Einsteinin keksintöä.
Ensimmäisenä sen on esittänyt fyysikko Henri Poincaré.
torstai 3. maaliskuuta 2016
Vetäytyminen kärsivästä ja rämpivästä
Elämä on myös moraalinen kysymys. On ratkaistava se, tekeekö juuri sitä, mitä on milloinkin tehtävä.
Kärsivässä maailmassa ja rämpivässä maailmassa olen vetäytynyt kahdeksi vuodeksi tutkimaan juoppoa runoilijaa, joka kuoli yli kolmekymmentä vuotta sitten, ja sitä miten tässä ajassa on mahdollista puhua Jumalasta.
keskiviikko 2. maaliskuuta 2016
Jalkapallosatu
Tänä vuonna Englannin valioliiga on kuin suurta satua. Oma suosikkini West Ham voitti juuri Tottenhamin ja on korkeammalla sarjassa kuin koskaan tässä vaiheessa kautta.
Pikkuinen ja köyhä Leicester keikkuu edelleen kärjessä.
Pikkuinen ja köyhä Leicester keikkuu edelleen kärjessä.
tiistai 1. maaliskuuta 2016
Syksy, kevät ja odotus
Olen miettinyt Saarikosken komeinta lausetta.
Tässä on yksi ehdotus:
Jos minä olen syksy. Ja sinä olet kevät.
Niin minä odotan sinua.
Tässä on yksi ehdotus:
Jos minä olen syksy. Ja sinä olet kevät.
Niin minä odotan sinua.
maanantai 29. helmikuuta 2016
Venettä tyhjentäessä
Viime aikana olen käyttänyt tällaista ajatusta: olen varmaan
pitkällä, mutta en tiedä, olenko lähellä.
perjantai 26. helmikuuta 2016
Ei edes itseäni huvittava arvoitus
Juuri nyt en osaa parempaakaan kuin kehitellä "ei edes itseäni huvittava" -tyyppisen arvoituksen.
Mikä se on, kun sen menettäminen tekee kipeää, vaikka sitä ei olisi halunnut alkuaankaan saada.
Viisaudenhammashan se.
Mikä se on, kun sen menettäminen tekee kipeää, vaikka sitä ei olisi halunnut alkuaankaan saada.
Viisaudenhammashan se.
keskiviikko 24. helmikuuta 2016
Katusoittajien fyysinen ponnistelu
Eilen annoin Helsingin Aleksanterinkadulla pari lanttia
katusoittajille. Vetelivät musiikkia sellaisella tempolla, että kyllä olivat
rahansa ansainneet.
Kaikkeinpyhin
Tänään olen miettinyt muinaisen Jerusalemin temppelin kaikkeinpyhintä. Se oli tyhjä ja pimeä paikka.
Se on sangen erikoinen ratkaisu, ei lainkaan keksitty vaan selvästi koettu.
Se on sangen erikoinen ratkaisu, ei lainkaan keksitty vaan selvästi koettu.
tiistai 23. helmikuuta 2016
Luikautti omiaan mukaan
Saarikoski osasi olla myös kelmi ja pilailla lukijoidensa
kustannuksella.
Hän suomensi valikoiman antiikin Kreikan runoutta otsikolla
Jalkapolku. Sinne sekaan hän muina miehinä luikautti omia runojaan.
sunnuntai 21. helmikuuta 2016
Onko Dostojevski mainittu?
Minulla on sellainen tapa, että saadessani käsiini
henkilöhakemistolla varustetun kirjan tarkistan ensimmäiseksi, onko Dostojevski
mainittu.
perjantai 19. helmikuuta 2016
Nolo tilanne
Kun on ensimmäistä kertaa uudessa kirjastossa uuden lainauskoneen äärellä ja koneeksi sattuu juuri se, joka on rikki.
Niin onhan se hämmentävä ja nolo tilanne.
Niin onhan se hämmentävä ja nolo tilanne.
keskiviikko 17. helmikuuta 2016
Hidastamisen vaikeus
Tuossa läheisellä maantiellä nopeusrajoitus on pudonnut kuudestakympistä viiteenkymppiin.
Reaktioista päätellen on iso määrä ihmisiä, joille noinkin vähäinen hidastus on ongelma.
Reaktioista päätellen on iso määrä ihmisiä, joille noinkin vähäinen hidastus on ongelma.
tiistai 16. helmikuuta 2016
Vielä alemmaksi
Hän kertoi kuvitelleensa huonoimman mahdollisen ja päätyneensä sen alle.
Sitten hän sanoi: "Suurin virhe oli, että minun olisi pitänyt ymmärtää sen olleen positiivinen yllätys."
Kuuntelin hetken ja ehdotin, että lopetetaan tämä ja puhutaan jostain muusta.
Sitten hän sanoi: "Suurin virhe oli, että minun olisi pitänyt ymmärtää sen olleen positiivinen yllätys."
Kuuntelin hetken ja ehdotin, että lopetetaan tämä ja puhutaan jostain muusta.
maanantai 15. helmikuuta 2016
Väärin laskettu
Hän kysyi, missä kohdin oli laskenut elämänsä kanssa väärin.
Oliko vika jo lähtöarvoissa tai valitussa yhtälössä? Oliko
desimaalipilkku väärässä kohtaa vai oliko hän erehtynyt yhteenlaskussa? Oliko
hän vilkaissut toiseen pöytään, kun olisi pitänyt tarkistella vain omia
laskelmiaan? Jospa rivit olivat sekaantuneet.
Katsoin häntä ja sanoin: en tiedä, juuri näihin kysymyksiin
olen huono ihminen vastaamaan.
sunnuntai 14. helmikuuta 2016
Tavoittamaton kuin kala
Monen monta kertaa pysähdyn jonkin Saarikosken lauseen kohdalla ja ihmettelen, miten hienosti hän osaa sen sanoa.
Niin kuin tämäkin, kun hän kuvailee naista, joka lopullisesti poistui hänen elämästään olematta siinä elämässä ikinä läsnä: ”Hän on tavoittamaton, kuin kala, vedessä silloin kun aurinko keskikesällä on korkeimmillaan.”

torstai 11. helmikuuta 2016
Huutomerkit, yäk!!!
Vilkaisin Eero Huovisen kirjaa. Hän jakaa ajatukseni
huutomerkeistä. Ellei huutomerkki ole jossain onnittelussa, toivotuksessa tai
tervehdyksessä, alan heti epäillä kirjoittajan ymmärrystä. Kaksi peräkkäistä
huutomerkkiä saa aikaan sen, että lajittelen kirjoittajan tekstit
roskapostiksi.
keskiviikko 10. helmikuuta 2016
Professoreilta kuultua
Tänään olen kuullut professorin suusta, että myös miehillä
on sukupuoli. Huumorillahan se sen heitti, mutta oli siinä pointtinsa.
tiistai 9. helmikuuta 2016
maanantai 8. helmikuuta 2016
Pohjolan kalat värikuvina
Saarikosken kotikirjastossa oli myös Erkki Halmeen
toimittama Pohjolan kalat värikuvina ja kolme muuta vastaavaa luontokirjaa.
Kalakirja vain jäi erityisesti mieleeni, koska Saarikoski kirjoitti paljon kaloista ja oli kiinnostunut niiden vedenalaisesta maailmasta.
Saarikoskelle pinnanalainen maailma oli jonkinlainen kuoleman
kuva: "Kun aurinko paistaa kuusenlatvojen yli pihamaalle, minä olen
kuollut, pieniä kaloja kiertelee minun ympärillä, mutta sitten ne tottuvat ja
löytävät viileitä piilopaikkoja housunlahkeista ja takin alta."
perjantai 5. helmikuuta 2016
Saarikosken käsikirjoituksia tutkimassa
Kävin tutustumassa Saarikosken käsikirjoituksiin. Vilkaisin
vain yhtä, Keravaksi nimettyä romaania. Sen kesken jääminen ei ollut maailmankirjallisuuden
kannalta vahinko.
torstai 4. helmikuuta 2016
Lähteille
Ad fontes eli "lähteille, alkuperäislähteille" oli
erään nuoruuteni yliopistoaikojen opettajan hokema.
tiistai 2. helmikuuta 2016
Mahdollinen varas
Olen kaupan kassajonolla, ja edessäni on vanha mummo. Me siinä kahdestaan ollaan.
Maksaessaan ostoksia hän peittää huolellisesti tunnuslukunsa, etten vain sieppaisi hänen korttiaan, ryntäisi tieheni ja nostaisi hänen eläkerahojaan.
Vissiin jokainen meistä on mahdollinen varas.
Maksaessaan ostoksia hän peittää huolellisesti tunnuslukunsa, etten vain sieppaisi hänen korttiaan, ryntäisi tieheni ja nostaisi hänen eläkerahojaan.
Vissiin jokainen meistä on mahdollinen varas.
maanantai 1. helmikuuta 2016
Syvänmerensukellus
Mietin, mitä kaikkea luen, kun Saarikoski lakkaa asumasta meillä. Lista on pitkä.
Toisaalta en valita tätä syvänmerensukellusta.
Toisaalta en valita tätä syvänmerensukellusta.
lauantai 30. tammikuuta 2016
Viinin huuruista havahtuva Jumala
Raamattua lukiessa pulpahtaa välillä esiin aivan merkillisiä ajatuksia, kielikuvia ja sanontoja. Joskus niiden äärellä on aivan ymmällään, mutta erinomaisesti ne muistuttavat siitä, että Jumalan maailmaa on paljon värikkäämpi kuin ikinä arvaamme. Siellä on infrapunaa ja ultraviolettia ja niitä värejä, joille emme ole keksineet edes nimeä.
Sopii ajatella vaikka tätä psalmia (78:65):
Mutta Herra havahtui, niin kuin nukkuja havahtuu, niin kuin soturi herää viinin huuruista.
torstai 28. tammikuuta 2016
keskiviikko 27. tammikuuta 2016
Kuulalaakerit kenkien alla
Tänään olen muistanut, miksi huhtikuu on aina niin
sietämätöntä aikaa. Olen tuntenut kengänpohjieni alla nuo kivet, jotka pyörivät
kuulalaakereina asfaltin päällä.
Kestää vähän yli kaksi kuukautta, kun ne ovat pahimmillaan.
Silloin ainoa hyväksyttävä sijainti on olla poissa.
maanantai 25. tammikuuta 2016
Mahdollisuus ammattiin
Jos isällä olisi ollut jättää perinnöksi ehjä kaivinkone, olisin ehkä saanut siitä itselleni ammatin.
lauantai 23. tammikuuta 2016
Uusia seuraajia ja kohderyhmiä
Uusin Twitter-tilini seuraaja on "suomalaisten perusoikeuksien mm. ilmaisu- ja sananvapauden säilyttämistä vaativa vapaussoturien tulenkantaja." Toinen on "Suomen Soturi", joka määrittelee itsensä valkoiseksi järjestöksi.
Yritän ajatella, että kohderyhmän laajeneminen on aina kannatettava asia.
Yritän ajatella, että kohderyhmän laajeneminen on aina kannatettava asia.
torstai 21. tammikuuta 2016
Traktorin jäljet ja lasten jäljet
Tänään vertailin traktorin jälkiä ja kenkien jälkiä.
Traktori oli käynyt auraamassa luisteluradan. Mietin, tulisiko lumeen illan tullen merkkejä myös lasten kulkemisesta.
Traktori oli käynyt auraamassa luisteluradan. Mietin, tulisiko lumeen illan tullen merkkejä myös lasten kulkemisesta.
keskiviikko 20. tammikuuta 2016
Pojalle annettin nimi Aristoteles Onassis
Saarikosken Tiarnia-sarjan taustoja tonkiessa tuli esiin
tämäkin tieto:
Vuonna 1906 kreikkalaiseen perheeseen syntyi poika, jolle
vanhemmat antoivat nimen Aristoteles Sokrates Onassis. Ehkä he aikoivat hänestä
filosofia.
Isona Aristoteles Sokrates oli laivanvarustaja,
maailmankuulu liikemies.
tiistai 19. tammikuuta 2016
Sikäli mikäli
Viimeaikojen urheilulähetyksiä seuratessani olen huvittanut
itseäni sillä, kuinka monta kertaa niissä mainitaan sana "huikea". Se
esiintyy kenties jopa taajemmin kuin "globaali" Tarja Halosen
uudenvuodenpuheissa, joten melkoisista pitoisuuksista on kyse.
maanantai 18. tammikuuta 2016
Yksiselitteinen kumoaa kolmiulotteisen
Selkeitä, yksiselitteisiä vastauksia voi antaa vain sillä
ehdolla, että sulkee vähintään toisen silmänsä. Siinä samalla katoaa mahdollisuus
kolmiulotteiseen näkemiseen.
torstai 14. tammikuuta 2016
Tasaisen vauhdin taulukko
Koko päivä on kulunut kahta tai kolmea sivua muokatessa.
Tehtävän ei olisi pitänyt olla kovin vaikeaa.
Matematiikka on julmaa. Jos tämän päivän tuloksesta rakentaa
tasaisen vauhdin taulukkoa, saan valmista joskus 2120-luvulla.
keskiviikko 13. tammikuuta 2016
Kuolleiden sotamiesten sojottavat saappaat
Ehdottomasti suurin sietämäni annos mitallista runoutta on Aaro Hellaakosken: "Tietä käyden tien on vanki. / Vapaa on vain umpihanki."
Kalevalamitta on poikkeus, mutta muuten olen samaa mieltä Saarikosken kanssa: "Loppusoinnut sojottavat kuin kuolleiden sotamiesten saappaat."
Kalevalamitta on poikkeus, mutta muuten olen samaa mieltä Saarikosken kanssa: "Loppusoinnut sojottavat kuin kuolleiden sotamiesten saappaat."
tiistai 12. tammikuuta 2016
Arktinen synkkyys
En ole ollut ikinä ainakaan oma-aloitteisella ulkomaanmatkalla marraskuun ja helmikuun välisenä aikana.
Pidän tästä arktisesta synkkyydestä. Tämä on minun kotini.
Pidän tästä arktisesta synkkyydestä. Tämä on minun kotini.
maanantai 11. tammikuuta 2016
Pidin Bowiesta mutten järkyttynyt
Minussakin David Bowien kuolema herättää lämpimiä nuoruudenmuistoja. Siitä huolimatta on vaikea ymmärtää, että jotkut Bowien lähipiiriin kuulumattomat sanovat olevansa järkyttyneitä.
Kun 69-vuotias kuolee, kyseessä on varsin normaali asia. Ei se nyt niin yllättävää ole.
perjantai 8. tammikuuta 2016
Triplaus
Olisipa jokin kone tai ohjelmiston päivitys, joka triplaisi ihmisen tehot.
Tai: ehkä siinä kävisi huonosti.
Tai: ehkä siinä kävisi huonosti.
torstai 7. tammikuuta 2016
Shakki ja go
Ylen uutissivuilla sanotaan, että japanilainen go-peli on
vaikeampaa kuin shakki. Yhtä perustellusti voidaan sanoa, että shakki on
vaikeampaa kuin go.
Tai voidaan sanoa, että golf on vielä vaikeampaa kuin ne
molemmat. Vielä vaikeampaa on akvarellimaalaus, joka on taas kaikkein
helpointa.
Väitöskirjan tekeminen on helpompaa puolestaan kuin shakki,
mutta vaikeampaa kuin golf.
keskiviikko 6. tammikuuta 2016
Joulukuuset ja naiset
Joulukuusi on vielä voimissaan, mutta huomenna se saa kyytiä. Ei pidä odottaa siihen että se on kuolemalla kuollut.
Valmistautuessani sen ulos raahaamiseen mietin, mitä olisi pitänyt sanoa sille miehelle, joka sanoi: "Nainen on kuin joulukuusi. Joka vuosi tuodaan sisään uusi."
On vaikea suosia tuollaista elämänasennetta, mutta hän tuskin kaipasi minun moitteitakaan.
Sanoja ei ollut edes Saarikoski. Hänen kirjoittamiaan on taas tämä: "Kun rouva ei ole mieluinen, vaihdan."

tiistai 5. tammikuuta 2016
Nuoret ja voitto
Nuorten voitonjuhlia on kiva katsella. Siitä on sopivasti kaikki ammattimaisuus poissa.
maanantai 4. tammikuuta 2016
Viimeistelemisen vaikeus
Viimeisteleminen on vaikeaa muuallakin kuin pallopeleissä.
Mitä vähemmän on virheitä, sitä hitaampaa on niiden
korjaaminen. Niin kuin venettä tyhjentäisi. Loppuvaiheessa kauhaan saa enää
liruja.
sunnuntai 3. tammikuuta 2016
Pienet piirit
Luin joulunaikaan Heidi Köngäksen romaanin Hertta. Pienet piirit olivat seitsemänkymmenen vuoden takaisilla kommunisteillakin.
Sama sääntö pätee koko maailmaan. Ei niin suurta paikkaa, ettei siellä olisi omia sisäpiirejä.
Sama sääntö pätee koko maailmaan. Ei niin suurta paikkaa, ettei siellä olisi omia sisäpiirejä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)