sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Silppuriin mennyttä

Olen vienyt Saarikoski-monisteita roskiin ja vieläpä silppurin kautta.

Kirjat ovat kiivenneet lattialta siististi hyllyihin. Tiedän, että ne tulevat sieltä takaisin, mutta ne saavat olla vähän aikaa siellä.

perjantai 17. kesäkuuta 2016

Ukrainan suru

Ennen kisoja nähdyssä haastattelussa ukrainalaispelaaja sanoi joukkueen haluavan tuoda iloa vaikeuksissa olevalle kansalleen.

On vähän surullinen olo, kun joukkueella on jo kaksi tappiota.

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Hiljalleen

Jätettyäni väitöskirjan esitarkastukseen olen ensitöikseni istuutunut keinutuoliin.

Huomenna voisin jo vähän kiikkua.

perjantai 10. kesäkuuta 2016

Kisojen välissä

Toissa keväänä silloinen ohjaava professorini Simo Knuuttila oli sitä mieltä, että minun olisi pitänyt aloittaa jo jalkapallon MM-kisojen aikaan, mutta sanoin, että Saarikoski sai odottaa niiden yli.

Aina ei kannata uskoa viisaampiaan. Olin oikeassa.

Hyvin ehdin. Tavoitteena oli ajoittaa työ MM-kisojen ja EM-kisojen väliin.

Hyvin ehdin. Jätin paperi tänään iltapäivällä ja ensimmäinen peli on vasta illalla.

torstai 9. kesäkuuta 2016

Rastas

Kaunis lintu hyppelehti pihalla.

Ja minä riensin tiedostoihini tutkimaan, mikä se oli.

Räkättirastas.

Vai niin.

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Saksasta iloa

Kun keväällä tultiin ylioppilaiksi, elokuussa lähdettiin kaverin kanssa reilaamaan.

Saksa ei ollut koulussa suosikkiaineemme, mutta jostain matkalta kuitenkin lähetettiin lukion saksan opettajalle postikortti: "Täällä Euroopassa me hyvin tyytyväisiä olemme, kun meidän koulussa kolme vuotta saksaa lukea täytyi."

Taas tänään se tunne osui, kun tankkasin yhtä saksankielistä kirjaa ja sain siitä jotain selvääkin.


maanantai 6. kesäkuuta 2016

Sai ottaa viisi naurista

Saarikoski sai minut ajattelemaan 1300-luvulta peräisin olevaa ruotsalaista maakuntalakia, jonka mukaan toisen naurismaalta sai ottaa tarpeeseensa enintään viisi naurista ilman, että rangaistiin teosta. Jos otti enemmän kuin viisi ja joutui kiinni itse teosta, tuli maksaa sakkoa yksi äyri.

Ehkä tulee ikävä

Nyt jo lasken päiviä, mitä ehdin Saarikoskeni kanssa tehdä.

Tuleekohan meillä toisiamme ikävä, kun jätämme toisemme? 


torstai 2. kesäkuuta 2016

Hain kaupasta laitteen

Kesä menee ja Saarikoski pidättelee minua sisällä.

Käväisin kerran ulkona, hain kaupasta laitteen ja ostin jäätelön.

Ehkä vielä joskus on tulossa jotain muutakin.


keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

"Aina yleensä"

Eivät kaikki Saarikoskenkaan ilmaukset ole niin erinomaisia. Eino Leino -kirjassa on yksi kelvottomimpia ilmauksia. Saarikoski kirjoittaa "aina yleensä" ja kahdessa sanassa kumoaa itsensä, ei luo edes paradoksia vaan puhuu pelkkää hölynpölyä.

Tänään kuulin jonkun niin sanotun asiantuntijan kommentoivan televisiossa työmarkkinatilannetta sanoilla "aina yleensä".