Ei se ollut huonoa onnea

Huonostihan tuo päivä sitten päättyi, ei kuitenkaan huonon onnen takia, vaan ihmisten oman tyhmyyden vuoksi.

Tippiä hyvästä palvelusta

Puoli seitsemältä aamulla tunkeuduin pimeälle pihalle ja siitä sitten moottoritieksi kutsuttuun aamuhysteriaan. Yritin olla osallistumatta kilpa-ajoon, mutta vaikeata oli. Selvisin moottoritiestä, ja se tuntui ihmeelliseltä. Elämä on kaunis.

Moottoritien jälkeen alkoi elämäni paras vihreä aalto. Kuka näitä liikennevalojen rytmejä oikein suunnittelee? Pisteet sulle ja palkankorotus. Antaisin tippiä hyvästä palvelusta, mutta kun en tiedä kuka olet.

Asemalla odotti juna. Se lähti täysin ajallaan.

Vasta sitten tajusin, että on perjantai ja 13. päivä.

Viidentoista vuoden jama

Kadulla törmäsin vanhaan tuttuun, joka sanoi olevansa ulosottovirastossa töissä.

Hänen mukaansa ihminen voi saada yhdessä viikonlopussa asiat sellaiseen jamaan, että niitä joutuu sitten selvittelemään viisitoista vuotta.

Pullopostia

Olen kirjoittanut pitkähköä tekstiä, jonka lukee tässä maailmankaikkeudessa yksi ihminen.

Jospa pullottaisin sen ja heittäisin mereen. Voisin saada toisenkin lukijan.

Oven sulkeminen

Tänään kävin sulkemassa 46 vuotta, eikä ollut mitään haikeutta. 

Ovi napsahti kiinni, ja se oli siinä.

Kelvottomalla isällä kelvoton isä

Pentti Saarikoski oli kelvoton isä lapsilleen, mutta eipä ollut hänen saamassaan mallissakaan kiittelemistä: 

En ole voinut uskoa mihinkään senjälkeen, kun käsitykseni omasta isästäni romahti. Sen täytyi tapahtua hyvin varhain, koska en lainkaan muista sellaista aikaa, jolloin hän olisi merkinnyt minulle ehdotonta auktoriteettia. Tänään on mielessäni kiertänyt muuan kuva yhdeksänneltä ikävuodeltani. Isä seisomassa eräällä rautaportilla; olen lähtenyt vakoilemaan häntä; seison kulman takana piilossa ja näen miten ristikon läpi ojentuu käsi; isä maksaa ja saa viinapullonsa ... Kuinka halveksinkaan tuota miestä silloin! Ja kuinka usein itkinkään sitä, että minulla oli tuollainen isä! Myöhemmin opin tietenkin ymmärtämään häntä paremmin, mutta en pääse katkeruudestani koskaan. Muistan liian hyvin ne pitkät yöt, jolloin olen odottanut isää tulevaksi kotiin. Muistan äitini kyyneleet: äitiparka, hän on saanut kärsiä paljon ... Minä olin herkkä lapsi, itkin usein, en osannut suhtautua asiaan viileästi ja järkevästi, en vanhempanakaan. Ja vielä nytkin tahtoisin usein paeta ihmisten katseita johonkin pimeään koloon. Koska en uskonut isään, en voi uskoa Jumalaankaan, tai Yhteiskuntaan, tai Ihmisyyteen; minua on petetty, ja minun TÄYTYY kostaa pystyäkseni edes jollakin tavoin elämään.

Spede Pasanen oudossa roolissa

Kääntäessään Matteuksen evankeliumia Pentti Saarikoski suunnitteli siitä myös jonkinlaista elokuvaa. 

Johannes Kastajan roolia olisi näytellyt Spede Pasanen.

Lasiputket

Tikkurilan asemalla ihmiset on pantu kulkemaan lasiputkia, jotka ovat vinoittain ja poikittain. Ne ovat kuin koeputkia tai laboratorio, kemiantehdas.

Jonkinlainen ihmiskoe täällä on menossa.

Vanhus ja meri maistui taas

Taisi olla kolmas kerta, kun luin Ernest Hemingwayn Vanhuksen ja meren. Siinä kolmen yön yli ulottunut kalareissu tiivistyy 130 väljästi ladottuun sivuun.

Loppuratkaisu ei yllättänyt. Muistin melkein kaikki tapahtumat. Osasin ulkoa joitakin lauseita.

Ja silti se maistui, taas.

Venäläinen ikävä

En ole erityisemmin venäjän kielen enkä venäläisen musiikin ystävä.

Siitä huolimatta teki niin kipiää, kun joku katusoittaja purki tänään venäläistä kaipaustaan Helsingin Aleksanterinkadulla.

Venäjä on suuri maa. Sinne mahtuu suuret ikävät.