perjantai 27. helmikuuta 2015
Elämäni merkillisin lause
Tänään olen kirjoittanut elämäni merkillisimmän lauseen: "Jälkimmäisen lauseen prefiksillä
rakennettu epäjumalan negaatio tarkoittaa väärennettyä epäjumalaa tai epäepäjumalaa
tai ei-ei-Jumalaa."
torstai 26. helmikuuta 2015
Vanha radio ja Dostojevski
Mihin vertaisin Dostojevskin avaamisen? Vaikkapa siihen että, kun avaa vanhan radion, sen kierrettävä taajuussäädin onkin heti oikealla aaltopituudella.
keskiviikko 25. helmikuuta 2015
Kuollut talo
Nyt alkoi Muistelmia kuolleesta talosta. Se ei ole minulle kaikkein tärkeintä Dostojevskia, mutta onhan se kirjan nimenäkin nyt jotain muuta kuin Stalinin lehmät.
tiistai 24. helmikuuta 2015
En tiedä mitä muut ajattelevat
Eilen
kävelin Järvenpään kirjastosta alas järven rantaan syömään ja takaisin. Koko
matkan oli reumaattinen vilu.
Siinä
kävellessäni mietin, voisiko meksikolainen käärmejumala Quetzalcoatl olla
Saarikosken käyttämässä erityistarkoituksessa Kristuksen kuva.
Ehkä joku
toinenkin ajatteli ravintola Koronan edustalla samaa asiaa. Mistä minä tiedän.
lauantai 21. helmikuuta 2015
Tehtävä ateisteille
Ateisteille antaisin tehtävän: millainen olisi sinun mielestäsi se maailma, jossa Jumala olisi olemassa. Miten se eroaisi tästä nykyisestä?
perjantai 20. helmikuuta 2015
Huonompi tie voi olla parempi
Omistan tämän sveitsiläisen runoilijan Kurt Martin tekstin Pentti Saarikoskelle ja hänen kaltaisilleen:
koskaan ei
puuttunut ihmisiä
jotka yrittivät
saada häntä
paremmalle tielle
kenenkään
ei tarvitse
syyttää itseään
mutta hän väisti
neuvojiaan ja pelastajiaan
tahallaan
ja valitsi
useimmiten
huonommin tien –
tai sen mitä me
sanomme huonommaksi
meille jää kysymys:
kenties
se huonompi
tie oli hänelle
parempi?
koskaan ei
puuttunut ihmisiä
jotka yrittivät
saada häntä
paremmalle tielle
kenenkään
ei tarvitse
syyttää itseään
mutta hän väisti
neuvojiaan ja pelastajiaan
tahallaan
ja valitsi
useimmiten
huonommin tien –
tai sen mitä me
sanomme huonommaksi
meille jää kysymys:
kenties
se huonompi
tie oli hänelle
parempi?
torstai 19. helmikuuta 2015
keskiviikko 18. helmikuuta 2015
Eos
EOS on lyhennys sanoista "ei osaa sanoa".
Tänään keksin, että kreikkalaisessa
tarustossa Eos on aamuruskon jumala.
Miten nämä kaksi asiaa liittyvät
toisiinsa? Eivät varmaan millään muulla tavoin kuin siten, että kumpikin on
ollut minun päässäni tänä aamuna.
Joskus on mukava yhdistellä asioita, jotka
eivät kuulu toisiinsa – pelkästään huvin vuoksi.
tiistai 17. helmikuuta 2015
Huijausyritys
Vieraskielisten kirjojen lukeminen on saanut minut näkemään elämäni ensimmäisen englanninkielisen unen.
Tai ei se varsinaisesti ollut englanninkielinen. Yritin vain solkottaa englantia.
Keskustelukumppanini käytti siinä sanaa, jota en tuntenut. Aamulla etsin sitä sanakirjasta. Siellä ei ollut.
Minua oli yritetty huijata.
Tai ei se varsinaisesti ollut englanninkielinen. Yritin vain solkottaa englantia.
Keskustelukumppanini käytti siinä sanaa, jota en tuntenut. Aamulla etsin sitä sanakirjasta. Siellä ei ollut.
Minua oli yritetty huijata.
maanantai 16. helmikuuta 2015
Sielu huutaa ja kroppa vaatii.
Dostojevskia on saatava. Sielu huutaa ja kroppa vaatii.
On lähdettävä hankintamatkalle.
Vuorossa on Muistelmia kuolleesta talosta.
On lähdettävä hankintamatkalle.
Vuorossa on Muistelmia kuolleesta talosta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)