Venettä tyhjentäessä

Viime aikana olen käyttänyt tällaista ajatusta: olen varmaan pitkällä, mutta en tiedä, olenko lähellä.

On kuin venettä tyhjentäisi. Ensin käyttää ämpäriä, ja veden vähenemisen voi nähdä joka liikkeellä. Sitten on vaihdettava kauhaan, ja sekin tuntuu sujuvan. Lopulta on jäljellä liruja, jotka nekin on saatava pois, mutta juuri niiden saalistaminen vaatii saalistajan vainua, kärsivällisyyttä ja tarkkaa kättä.

Ei edes itseäni huvittava arvoitus

Juuri nyt en osaa parempaakaan kuin kehitellä "ei edes itseäni huvittava" -tyyppisen arvoituksen.

Mikä se on, kun sen menettäminen tekee kipeää, vaikka sitä ei olisi halunnut alkuaankaan saada.

Viisaudenhammashan se.

Katusoittajien fyysinen ponnistelu

Eilen annoin Helsingin Aleksanterinkadulla pari lanttia katusoittajille. Vetelivät musiikkia sellaisella tempolla, että kyllä olivat rahansa ansainneet.

Tuollaisissa asioissa on pakko laskea arvoa myös fyysiselle ponnistelulle.

Kaikkeinpyhin

Tänään olen miettinyt muinaisen Jerusalemin temppelin kaikkeinpyhintä. Se oli tyhjä ja pimeä paikka.

Se on sangen erikoinen ratkaisu, ei lainkaan keksitty vaan selvästi koettu.

Luikautti omiaan mukaan

Saarikoski osasi olla myös kelmi ja pilailla lukijoidensa kustannuksella.

Hän suomensi valikoiman antiikin Kreikan runoutta otsikolla Jalkapolku. Sinne sekaan hän muina miehinä luikautti omia runojaan.

Onko Dostojevski mainittu?

Minulla on sellainen tapa, että saadessani käsiini henkilöhakemistolla varustetun kirjan tarkistan ensimmäiseksi, onko Dostojevski mainittu.

Jos ei ole, kirja tulee auttamatta luokitelluksi osastoon "ei kovin tärkeä".

Nolo tilanne

Kun on ensimmäistä kertaa uudessa kirjastossa uuden lainauskoneen äärellä ja koneeksi sattuu juuri se, joka on rikki.

Niin onhan se hämmentävä ja nolo tilanne.

Hidastamisen vaikeus

Tuossa läheisellä maantiellä nopeusrajoitus on pudonnut kuudestakympistä viiteenkymppiin.

Reaktioista päätellen on iso määrä ihmisiä, joille noinkin vähäinen hidastus on ongelma.

Vielä alemmaksi

Hän kertoi kuvitelleensa huonoimman mahdollisen ja päätyneensä sen alle.

Sitten hän sanoi: "Suurin virhe oli, että minun olisi pitänyt ymmärtää sen olleen positiivinen yllätys."

Kuuntelin hetken ja ehdotin, että lopetetaan tämä ja puhutaan jostain muusta.

Väärin laskettu

Hän kysyi, missä kohdin oli laskenut elämänsä kanssa väärin.

Oliko vika jo lähtöarvoissa tai valitussa yhtälössä? Oliko desimaalipilkku väärässä kohtaa vai oliko hän erehtynyt yhteenlaskussa? Oliko hän vilkaissut toiseen pöytään, kun olisi pitänyt tarkistella vain omia laskelmiaan? Jospa rivit olivat sekaantuneet.

Katsoin häntä ja sanoin: en tiedä, juuri näihin kysymyksiin olen huono ihminen vastaamaan.

Tavoittamaton kuin kala

Monen monta kertaa pysähdyn jonkin Saarikosken lauseen kohdalla ja ihmettelen, miten hienosti hän osaa sen sanoa.

Niin kuin tämäkin, kun hän kuvailee naista, joka lopullisesti poistui hänen elämästään olematta siinä elämässä ikinä läsnä: ”Hän on tavoittamaton, kuin kala, vedessä silloin kun aurinko keskikesällä on korkeimmillaan.”

Huutomerkit, yäk!!!

Vilkaisin Eero Huovisen kirjaa. Hän jakaa ajatukseni huutomerkeistä. Ellei huutomerkki ole jossain onnittelussa, toivotuksessa tai tervehdyksessä, alan heti epäillä kirjoittajan ymmärrystä. Kaksi peräkkäistä huutomerkkiä saa aikaan sen, että lajittelen kirjoittajan tekstit roskapostiksi.

Huovinen kirjoittaa: "Vierastan huutomerkkejä. Ne saattavat kieliä siitä, että käyttäjällä on erityinen tarve vahvistaa sanottavaansa, aivan kuin se ei olisi itsessään riittävän uskottavaa."

Professoreilta kuultua

Tänään olen kuullut professorin suusta, että myös miehillä on sukupuoli. Huumorillahan se sen heitti, mutta oli siinä pointtinsa.

Toinen taas kysyi kysymyksen, jossa hän mielestäni nolasi itsensä. Professoreillekin sattuu.

Edes televisiossa

Just nyt telkkarissa näkyy lunta. 

Näkee edes siellä.

Pohjolan kalat värikuvina

Saarikosken kotikirjastossa oli myös Erkki Halmeen toimittama Pohjolan kalat värikuvina ja kolme muuta vastaavaa luontokirjaa. Kalakirja vain jäi erityisesti mieleeni, koska Saarikoski kirjoitti paljon kaloista ja oli kiinnostunut niiden vedenalaisesta maailmasta.

Saarikoskelle pinnanalainen maailma oli jonkinlainen kuoleman kuva: "Kun aurinko paistaa kuusenlatvojen yli pihamaalle, minä olen kuollut, pieniä kaloja kiertelee minun ympärillä, mutta sitten ne tottuvat ja löytävät viileitä piilopaikkoja housunlahkeista ja takin alta."

Saarikosken käsikirjoituksia tutkimassa

Kävin tutustumassa Saarikosken käsikirjoituksiin. Vilkaisin vain yhtä, Keravaksi nimettyä romaania. Sen kesken jääminen ei ollut maailmankirjallisuuden kannalta vahinko.

Kiinnostavampi tutustumisen kohde oli luettelo niistä kirjoista, joita Saarikosken työhuoneessa oli hänen kuollessaan. Kortiston selaamiseen meni minulta kolme tuntia. Voi vain miettiä, kuinka kauan Saarikoskelta kului niiden lukemiseen.

Lähteille

Ad fontes eli "lähteille, alkuperäislähteille" oli erään nuoruuteni yliopistoaikojen opettajan hokema.

Tänään on sellainen päivä.

Mahdollinen varas

Olen kaupan kassajonolla, ja edessäni on vanha mummo. Me siinä kahdestaan ollaan.

Maksaessaan ostoksia hän peittää huolellisesti tunnuslukunsa, etten vain sieppaisi hänen korttiaan, ryntäisi tieheni ja nostaisi hänen eläkerahojaan.

Vissiin jokainen meistä on mahdollinen varas.

Syvänmerensukellus

Mietin, mitä kaikkea luen, kun Saarikoski lakkaa asumasta meillä. Lista on pitkä.

Toisaalta en valita tätä syvänmerensukellusta.